31 decembrius MMXI//: Uutta polttopuu-standardia etsimässä. Riemuvuoden porinoita. vol. 16/366.

Asia ei ole niin yksinkertainen kuin luulisi. Tähän saakka omassa puutaloudessani polttopuita on tehty vain yhtä tarkoitusta varten, ja se on ollut suurempi aitokiuas. Poltettavan puun pituus on ollut tarkalleen noin 15 tuumaa eli 42,5 senttiä ja se on maksimaalisimman mittainen puu joka kyseisen kiukaan ahnaaseen palotilaan mahtuu. Kyseisen klapin muilla mitoilla ei sitten ole ollut niin suurta väliä, kunhan se on vain ollut suhteellisen kuiva. Nyttemmin on käynyt kuitenkin selväksi että kyseinen pitkä haloke palaessaan kerää kiukaan palotilan taustaan enemmän punahehkuista hiiltä kun on hyväksi. Jos poltettava puu on tnoin jalan pituista sitä voi helpommin lisätä palavan kerroksen päälle ja silloin hehkuvaa hiiltä muodostuu helpommin noin kuuden tuuman paksuinen kerros uunin palotilaan. On siis aika vaihtaa polttopuu-standardia ja itse asiassa luoda kaksi standardia sillä jalan pituinen puu sisäkäyttöisessä puu-uunissa on liian suuri. Parempi standardi on 13 tuumaa. Eläköön se pieni ero sanoisi jälleen ranskalainen jos olisi sanoakseen. No… ranskalainen puhuu ja käsittää tuon eron enemmän erotiikan puolelle viittaavaksi…

Loppujen lopuksi nyt huomaa sen miten tuhlailevainen sitä vuosien mittaan on ollut. Jos standardi olisi ollut alusta alkaen pienempi niin puuta olisi säästynyt jopa 30%, ja näin on varsinkin kesäaikaan jolloin ulkosaunan sisälämpötila polton aloitushetkellä on jopa parikymmentä astetta lämpimän puolella. Pienemmät klapi, jos tuotakin sanaa on sitten pakko käyttää, hiiteen kirottu Turun murre ja lounais-läntinen parsi, niin palavat nopeammin ja samalla totaalinen palo-pinta-ala kasvaa. Puulla aikaan saatava lämpö on aina säteilylämpöä ja, kuten aiemminkin on tullut todettua ja sanottua niin suuri kivimäärä lämpenee vai valtaisalla määrällä punaista hiiltä.

Kaadetussa/kaatuneessa puussa on myös paljon sellaista polttamiskelpoista materiaalia jonka pilkkominen pituussuuntaan on varsin työlästä. Kyseeseen tulee alle kolme tuumaa paksu latveneva puu ja oksisto. Niistä voi tehdä noin kolmetuumaista murikkaa tai pikkukappaletta jonka kuivaamisellekin löytyy ihan hyvät konstit. Kyseinen jäännöstuote kannattaa pistää ”katiskaverkosta” tehdyn Lieriön sisään ja ne voi kuivattaa vaikka saunan jälkilämmössä tai sitten odottaa kevättä ja sen tehokkaasti kuivattavaa ahavaa. Kyseisellä tavaralla lämmittäminen vaatii hieman suurempaa viitseliäisyyttä kuin mitä standardi-klapien laita on. Ahnaan aitokiukaan lämmittämisessä nämä murikat ja jäännöspalat ovat kuitenkin mitä mainiointa tavaraa kun palotilassa on se vaatittava 5-6 tuumaa punahehkuista hiiltä. Huolellinen lämmittäjä saa siitä nopeasti todella sukkelaan palavan kerroksen. Kaiken lisäksi lämmittäjä näkee siinä sen miten demokraattinen asia tuli ja sen mahti loppujen lopuksi on. Kun on tarpeeksi kuuma ja tarpeeksi hiiltä kaikki palaa ja rätisten jopa märempikin puu. Puu-uunilla on se hyvä puoli, että jopa yksi klapi palaa kerralla jos uunissa on vain tarpeeksi hyvä veto ja uunia on poltettu jo useamman tunnin ajan..

Mistä johtuu tämä suuri viehätys puhua tulesta, puusta ja polttamisesta yleensäkin. Miksi lämmittää huonetta puu-uunillakin kun ytysähköäkin on vaivatta saatavilla, ja siviilivirkani puolesta papille on aina lämmitys taattuna jos asuu pappilan kaltaisessa residenssissä. Asia ei toisaalta ole näin vaikka se toisaalta onkin juuri näin. Polttopuut ovat korvautuneet ytysähköllä. Ennen kylän manttaalimiehet toimittivat papille kuivaa puuta käytännössä rajattomat määrät, nyt asian korvaa ytysähkö josta saa pistorasioista. Jos klapia mielii polttaa niin se vaatiikin sitten raavasta työtä ja pientä neanderthalimaista keräilytaloutta. Niinpä niin… Että tuntee viehätystä polttaa puuta on juuri mitä nenskumaista toimintaa… Tapaninmyrsky ehkä sitten auttoi aika monta henkilöä löytämään oman sisäisen nenskunsa ja sehän on hyvä asia. Puun poltto on loppujen lopuksi varsin yksinkertainen asia kaikessa monimutkaisuudessaan. Liesi, hella, uuni, kiuas tai takka, mitä lienevätkään, reaktio on sama fysikaalisesti ja ihmisen sisäisessä sisässä.

Nyt on uudenvuodenpäivän ilta ja kello 22.30. Suomen nuoret leijonat ovat terästäytyneet Mikael Granlundin johdolla Kanadassa pelattavissa Nuorten MM-kisoissa masentavan 1-8 Kanada-tappion jälkeen. Kanadaa Suomen ei tarvitse enää kohdata muutoin kuin loppuottelussa jonne tie on nyt suhteellisen helppo. Raivauspartio on ehtinyt eilisen kirjoituksen loppuun ja huominen eli tänäinen stoori voi syntyä vielä jopa aivan suomalais-asetuksilla. Netissä ei ole oltu kahteentoista tuntiin, vaan hyvinpä on selvitty. Uudenvuoden mäkipyllistys ei tuota intohimoja ja wieniläs-konserttikin on jo melkein unohtunut suure. Otsikkokuvana tänään retro vuosien takaa ja vanha standartti.

obscuris vera involvens

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

30 decembrius MMXI//: Niin sanotun puu-uunin nimeä etsimässä. Riemuvuoden porinoita. vol. 15/366.

Tapaninmyrskyn jäljet näkyvät siis pitkään metsissä ja pihojen lähettyvillä. Niinpä polttopuuta on saatavilla lähes rajattomasti. Eri asia onkin sitten se, missä sitä poltetaan. Joku on tietysti jo varoittamassa kasvavista pienhiukkaspäästöistä sun muista, mutta ainahan napinaa syntyy teki sitten mitä tahansa. Myrskyn jälkeen on perinteinen puuhella noussut arvoon arvaamattomaan kenellä nyt sellainen sattuu olemaan. Varmasti moni sellaisen näinä aikoina varmuuden vuoksi myös hankkii. Puuhella on monipuolisuudessaan lyömätön ja sillä on myös se etu, että sen avulla talo lämpiää aivan eri tavalla kuin patterilämmityksellä. Joka haluaa pitää sisäkukkia niin hyötyy myös sen eduista paljon.

Kysymys on kuitenkin siinä, että puuhella syö suhteellisen paljon puutavaraa jos sitä mielii lämmittää aamusta iltaan saakka. Toki kaksi klapia kerrallaan pitää palamistilan enemmän kuin hyvänä. Jos uunin niksit tietää niin neljällä standardiklapilla saa pannullisen kiehuvaa vettä reilussa puolessa tunnissa. Toki se on enemmän kuin sähkölieden muutama minuutti, mutta kaikkeen tottuu. Ja kun sitten vauhtiin päästään niin mikään ei pidättele onnellista hellannomistajaa. Tiedä sitten kumpi on parempi sana käyttää tässä asiayhteydessä, hella vaiko liesi. Hellasta tulee kieltämättä mieleen ulkoministeri Erkki Tuomiojan esiäiti eli Hella Wuolijoki Niskavuori-kirjoineen. Wuolijoki saa paljon anteeksi koska hän loi mainion hahmon kirjassa Niskavuoren Heta. Kyse on tietenkin Akusti-rengistä, tuosta talousnerosta. Erkki hankkikööt autuutensa omilla ansioillaan. Liesi on Hellaa neutraalimpi sana mutta ei sovi niin hyvin Perä-Pohjolalaisen miehen suuhun. Latinasta löytyisi tietysti hyvä vastine hellalle tai liedelle ja asia on tutkimisen arvoinen monestakin syystä.

Lainankielinen sana forna on tiettyyn rajaan saakka käyttökelpoinen sana vaikka se tuokin mieleen enemmän hornan kuin runollisen kotilieden ja sen suoloisen lämmön. Forna ei siis ole oloissamme ja suomalaisen suussa mitenkään käyttökelpoinen. Uuni olisi tietysti ihan hyvä nimitys uunille ja jotenkin nimi on niin antiikkinen ja vanhakantainen, että uuni on enemmän puilla lämmitettävä kuin nykyaikaiset ytysähkökäyttöiset ruuanlaittoon suunnitellut uunit. Lisäksi uuniin liittyy jotain pelottavaa ja jopa kauheaa. Tähän asiantilaan ovat syyllisiä 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla itävaltalaisyntyisen Hitlerin johdolla erinäisiä tihutöitä harjoittaneet saksalaiset. Tämähän tästä vielä puuttuikin. Mitään keinotekoista sanaa ei oikein voi käyttää. Ehkä on vain parasta käyttää sitä sanaa joka kulloinkin tulee mieleen.

Tietysti on otettava huomioon sosiaalinen konteksti eli se missä tilanteessa ja kenen kanssa asioista puhutaan. Jos kylässä on demareita niin silloin hella sanasta voi veistellä yhtä sun toista. Voipa kertoa senkin millä nimellä suuri sinivalkoinen äänemme eli Tiilikais-Pekka taannoin nimitti Yleisradion pääjohtaja Hella Wuolijokea. Asian tiimoilta elää muuan vitsintynkä joka jääkööt tässä yhteydessä mainitsematta. Jos kylässä on hieman kansalaissosialistisia taipumuksia omaavia henkilöitä niin vitsit voivat tietysti olla jonkin verran rankempia. Tai sitten voi tahallaan ärsyttää hienovaraisesti ja sen jälkeen tarkkailla mikroilmeitä. Voipa myös antaa kavereille niin sanotusti vapaan sanan ja olla sitten ihmettelevinään ronskia kielenkäyttö.

Oma lukunsa ovat sitten pikkusieluiset pikkuporvarit joita tässä maailmassa on kiusaksi asti. Heitä ei tarvitse edes paljoa ärsyttää ja jos oikein korrekti haluaa olla niin tarkkana saapi olla alitajuntansa kanssa ettei sano tai tee mitään harkitsematonta. Nimittäin puulla lämmitettävä mikä se nyt onkaan on niin paljon elämää suurempia asia, että jokaisella on siitä varmoja mielipiteitä olivat ne sitten huonosti perusteltuja tai jopa loogisesti varmennettuja.

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

29 decembrius MMXI//: Lisää Joosef-novellista. Riemuvuoden porinoita. vol. 14/366

Vähän tämä on tällaista raivaushommaa kun blogi laahaa perässä monta päivää. Syyllinen on tällä kertaa Tapaninmyrsky MMXI ja se, että ei ollut virtaa. Tietysti olisi voinut kirjoittaa useamman satsin sinipunalla lappusille. Se on vain niin työlästä hommaa, mutta jos katkos olisi jatkunut vielä pitempään niin sitten varmasti näin olisi tehty. Katkoksen aikana kuitenkin tehtiin paljon ajatustyötä vaikkapa sen Joosef-novellin suhteen. Siitäpä nyt sitten lisää. Eilen päädyimme siihen, että tuossa Raamatun kertomuksessa on paljon elämää ja erotikkaa ja itse-asiassa Joosefista ja Potifarin vaimosta voisi tehdä uuden räp-sanoituksen. Toinenkin uusi rap-sanoitus pyörii mielessä ja se liittyy Paavalin merimatkaan. Aikaisemminhan on kasassa jo kaksi Raamatun tekstien pohjalta syntynyttä rap-sanoitusta, nimittäin etiopilaista hoviherraa koskeva ja vielä muotoaan hakeva Kaanan häät-räppäys. Paaavalin merimatkasta pyörii toistaiseksi päässä vain säe ”Oli apostoli Paavali rohkea miesi; hän Mynttisen Anteron laivaan nousi ja tyyninä päivänä perässä sousi…” Tässä viimeisin versio Hoviherra-raäpistä ja Kaanaan häiden tapahtumista kerrotaan tässä.

Mutta pitäisi puhua vielä Joosef-novellista. Rakentavinta olisi puhua sukulais-dynamiikasta sillä tuo kertomus sisältää paljon sielunhoidollista potentiaalia jota ei osata hyödyntää. Mutta jospa kuitenkin puhuisimme taloudellisista tekijöistä ja niistä seitsemästä lihavasta ja seitsemästä laihasta vuodesta. Kertomus on aina kertomus ja Joosef-novellissa on aina fiktiivisitä materiaalia mukana, mutta on siinä paljon muutakin. Aivan aluksi on mnetävä taustoihin ja muihin tekijöihin.

Kun Egyptissä eli, vaikutti ja hallitsi varsinainen pyramidinpystyttäjien dynastia oli Rooman kaupungin perustamiseen vielä matkaa 1900 vuotta ja maa oli maailmanmahti ja sivistysvaltio. Kyseessä oli neljäs dynastia vuosian 2613-2494 e.a.a. Sen faaraoita oivat Sneferu, Khufu, Djedefra, Khafra, Menkaura, Shepsefkaf ja Djedetptah. Yhtä kaikki oli Egypti kuten kreikkalainen historioitsija Herodotos sanoo Niilin lahja. Egypti eli Niilin lahja eli kaikki mitä maassa tapahtui oli mahdollista vain Niilin ansioista. Niili tulvi vuosittain ja lannoitti kaikki pellot hedelmällisellä lietteellä. Niilin tulvat eivät olleet joka vuosi samanlaisia joten saattoi olla katovuosiakin. Tuossa maassa saatiin aina kaksi satoa viljaa ja joskus ehkä kolmaskin. Että voisi olla useampi tuottoisa vuosi ja jopa seitsemän tuottoisaa vuotta peräkkäin on ihan mahdollista. Kysehän on siitä, että maapallon säätila riippuu niin useasta tekijästä. Jos Niilin lähteillä on kuivaa niin vettä ei jokeen riitä. Pitää myös ottaa huomioon se, että kyseinen joki on suurjoeksi varsin kapea, ja esimerkiksi Amazonin vesimäärä 0n 40 kertaa Niiliä suurempi. Vaihtelua on aina ollut ja on mahdollista että useampaa hyvää vuotta on seurannut useampi huono vuosi. Seitsemän on vain niin mukava lja symbolinen uku entisaikojen kirjoittajille että sitä on ollut mieluisaa käyttää. Kaiken lisäksi pitää muistaa että Toora eli se mitä käsitämme viideksi Mooseksen kirjaksi on juutalaisten kansalliseepos ja myös sankarieepos. Eeposten tapana on liioitella ja paisutella monia asioita

Viljan varastoiminen on ollut kautta aikojen tärkeä osa kulttuurien kehittymistä. Se ei ole menettänyt merkitystään ja tärkeyttään vieläkään. Mitään viljavarastoja ei tänä päivänä ole olemassakaan ja jos nyt tulisi kato koko maailmaan niin olisimme todella suuressa pulassa. Maassamme pitäisi säilöä viljaa vaikka se vahingollista ruokaa onkin huomattavammassa määrin kuin nyt tehdään. Ainakin pitäisi olla kolmen vuoden varastot. Tällaisia varastoja ei tarvitsisi tehdä keskusjohtoisesti vaan hyvä ratkaisu olisi varastoida viljaa siellä missä sitä tuotetaankin eli maatiloilla. Hajautettu ratkaisu on aina paras ratkaisu ja tulee myös halvimmaksi ratkaisuksi. Ja yksinkertaisuus olisi tässäkin hyvästä. Puurakentaminen kannattaa oloissamme ja kyllä kissat pitävät pienjyrsijät loitolla jos viljamakasiineihin laitetaan sopivat käyntikolot… Joosef-novellilla on meille paljon opetettavaa jos vain haluamme sen meitä opettavan. Mitä vanhempaa opetus on, niin sitä luotettavampaa se myös on, eikä ilman muuta ja pääsääntöisesti, vaan aivan varmasti.

Mutta oliko Joosef kissojen ystävä? Siitä emme tietystikään saa mitään viitteitä itsestään Joosef-novellista. Mutta kyllä viisaat miehet ovat aina kissoista pitäneet ja Egyptissä ei kissan vihaaja voinut yksinkertaisesti päästä niin merkittävään asemaan kuin Joosef pääsi. Myöhemmin ovat juutalaiset katsoneet kissoja vähän karseasti ja se johtuu heidän myöhemmistä kokemuksista tai luulotelluista kokemuksista Egyptinmaassa. Nyky-israelilaisten suhtautuminen kissoihin on aika tavalla kontroverssi, sillä kissaan liittyy liian paljon arabialaisia mielikuvia. Tämän voin sanoa kokemuksistani jotka sain matkalla Juuttaanmaalla vuosina 1984-85. Tietysti kokemukseni voi olla varsin subjektiivinen, niin kuin se varmasti osaltaan onkin…

http://www.youtube.com/watch?v=ljmjmvMTWyY&feature=related

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

28 decembrius MMXI//: Aina kiehtova Joosef-novelli. Riemuvuoden porinoita. vol. 13/366

Nykyisessä Raamattu-läpi projektissa on muutamassa kuukaudessa tultu ensimmäisen Mooseksen kirjan loppuun, ja sinne tultiin kolmannen joulupäivän iltana pikamarssia luvusta 33 lukuun 50. Nimittäin kun ns. Joosef-kertomusta ryhtyy lukemaan niin se on sitten sellaista menoa että juttua ei todellakaan voi jättää kesken. Aivan varmasti jutulla on historian kaukaisessa hämärässä jokin todellisuuspohja, mutta siihen on sitten lisätty paljon erilaista ennen kuin ensimmäinen Mooseksen kirja on jähmettynyt nykyiseen muotoonsa. Pohjana on ollut varmasti ihan kertomuksellinen kertomus yhdestä suvun ja heimon kanta-isästä.

Ensimmäisen kerran Joosef tuli minulle tutuksi alaluokilla uskonnonhistorian kirjassa. Nuo kertomukset jotka tuossa kirjassa kerrottiin olivat aika tarkkaa lapsille suunnattua epigoniaa. Lapsia kertomus puhuttelee jännittävällä ominaismaullaan ja aikuisille siinä on monia puhuttelevia motiiveja jotka menevät niin syvälle tajunnan alimpiin kerrostumiin kuin vain mahdollista. Yksi näistä motiiveista on veljesviha. Toinen yhtä vaikuttava asia on anteeksiantamus. Sitten on vielä jotain elämääkin suurempaa.

Joosefilla on tässä kertomuksessa karismaa ja todella paljon ns. pomotusominaisuuksia. Joosef on vielä kaiken lisäksi unienselittäjä, eräänlainen tietäjä. Moni kirkasotsainen raamatunlukija ei tiedosta sitä millainen viritelmä Jaakobin poikien kokoonpano oikein on. Jaakobhan oli joutunut hankkimaan lapsia naisen, Laabanin vanhemman tyttären Lean kanssa jota hän ei oikeasti rakastanut. Jaakobin suuri rakkaus oli Raakel. Jaabobin kaksitoista poikaa syntyvät neljästä naisesta. Ruuben, Simeon, Leevi ja Juuda ensimmäisestä hedelmällisyykaudesta ja Isaskar ja Sebulon toisesta. Lean orjattaren lapsia, Jaakobin siitältämiä ovat sitten Gad ja Asser. Dan ja Naftali ovat Raakelin orjattaren Bilhan synnyttämiä. Viimeiseksi tulee Raakelkin raskaaksi ja synnyttää ensi Joosefin ja sitten vielä Benjaminin. Raakel tosin kuolee Benjaminin synnytykseen. Ei nyt ihan mikään Abdul-Aziz ibn Saud tämä meidän Jaakob sentään ole, mutta ihan kunnioitettava saavutus 12 poikaa on. Kaiken lisäksi noilla pojilla on kuvauksen lisäksi ainakin yksi sisar. Heprealainen ja itämainen kerronta ei yleensä noteeraa tyttöjä ollenkaan.

Joosef on vanhan Jaakobin lellikki ja tämän muut 10 veljestä sitten huomaavat. Varmasti Joosef on ärsyttävä ja jos joku saa haaveilla ja miettiä uniaan päivät päästäkseen niin eihän siitä hyvää seuraa. Nykyäänkin sisarusparvissa on monenlaista dynamiikkaa ja moni löytää itsensä Joosefin asemasta. Ja moni löytää itsensä myös vanhempien sisarusten asemasta. Patriarkkakertomukset, joihin Joosef-novellikin kuuluu, kertovat yhden suvun historiasta hyvin uskonnollisesti motivoituneella sävyllä. Toimitustyötä on tehty paljon ja moneen otteeseen. Suurin piirtein lopulliseen muotoonsa teksti on jämähtänyt joskus 400 e.a.a. Vaikka teksti on uskonnollisesti motivoitunutta, niin taustalla näkyy todella elämänmakuisia aiheita.

Luvalla sanoen patriarkkakertomuksissa ja Joosef-novellissa on todella paljon elämää ja erotiikkaa. Ajatellaanpas nyt Potifarin vaimoa ja Joosefia. Potifarin nainenhan on mitä ilmeisimmin ns. entisaikojen Puuma-nainen. Potifar oli faaraon hoviherra ja henkivartijain päällikkö, hyvin mahtava mies siis. Potifarin vaimo yritti puumata nuoren ja kauniin Joosefin keinolla millä hyvänsä, mutta Joosef ei heltynyt. Kuvaus on niin intohimoiselta tuoksuva, että voi uskoa Potifarin vaimon seisoneen päällään ja matkineen pikkulintuja. Ja kun puhuttiin tuosta päällä seisomisesta ja pikkulintujen matkimisesta niin tähän käy sitten oivasti Maria Callas:

http://www.youtube.com/watch?v=Rxy4qrnKwVo

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

27 decembrius MMXI//: Mietteitä Marcus Tullius Ciceron De senectute-teoksen äärellä. vol. 12/366

Eilen yksi pitkään silmissä pyörineistä kirjoista siirtyi luettujen kirjojen joukkoon. Kyseinen kirja on aika ajoin ollut ns. pikaiseti luettavien kirjojen joukossa- Väliilä ser on ollut näennäisesti kadoksissa, välillä taas jopa ketken aikaa unohduksissa. Tänään se tuli tässä sähköttömyyden valtakunnassa sitten vaina ajankohtaiseksi ja tuomio kävi sen ylitse käytännössä yhdeltä istumalta ja tehokkasti lukein vajaassa tunnissa. Tosin ei siinä ollut sivujakaan kuin noin sata esipuheineen ja selvennyksineen. Vähäinen se ie kuitenkaan ole kirjojen joukossa, eikä vähäinen autorikaan. Teoksen nimi on Gato maior de senectute ja kirjoittajana itse Marcus Tullius Cicero. Siis kirja käsittelee vanhuutta.

Kirjan kirjoitti siis suuri puhuja ja asianajaja, roomalainen valtiomies MTC. Cato maior de senectute on kirjoitettu joskus vuoden 45 e.a.a tietämillä. Siinä kolme henkilöä on sijoitettu noin sata vuotta aiemmin, noin vuonna 150 e.a.a tietämillä, puhumaan vanhuudesta ja sen syvääkin syvemmästä olemuksesta. Sommitelma ei ole erikoinen eikä mitenkään ainutlaatuinenkaan antiikin kirjallisuudessa. Näin saa Cicero, joka itse on nousukas eli Homo Novus, arvovaltaa yhdeltä hyveellisimmäksi tunnetulta roomalaiselta eli vanhemmalta Catolta. Cato kuvataan keskutelun aikana 84 vuoden ikäiseksi. Keskustlukumppanina ovat vähän nuoremmat Publius Cornelius Scipio Aemiliananus Africanus Minor (35 vuotta) ja Gaius Laelisu Sapiens. Kirjanen sai pian ilmestymisensä jälkeen huomiota ja suosiota osakseen ja sittemmin sillä on aina ollut hartaita lukijoita ja ihailijoita kaikkina aikoina, ja on varmasti vastakin oleva. Kirjan kuvaus on eloisaa ja on aivan turhaa väittää että se mitä on lähinnä Norman Vincent Pealen lanseeraaman positiivisen ajatelun takana olisi mitään uutta auringon alla. Tiedä sitten lukiko suomalainen runoilijamme Eino Leino tämän teoksen ja masentui niin, että kirjoitti vastausmuiikikseen runon nimeltä "Lapin kesä." De senectute sisältää nimittäin paljon kuvauksia "tulta syöksevistä harmaahapsista." De senectuete ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 1918 ja Lapin kesä on kirjoitettu vuonna 1902. Mutta Leinohan syöksi tulta miten tahtoi ja teos saattoi tulla tutuksi muutenkin elikkä aiemmin.

Jokaisessa kirjassa on ns. kohokohtia ja niin on tässäkin kirjassa. Innostavimmillaan Cicero on ylistäessään maanviljelijän huvituksia. Runollisimmillan cicero on tässä puhuessaan viininviljelystä. Cicero on tiivistänyt muutamaan sivuun niin paljon tuossa ylistyksessään, että jopa hyvinkin kokenut lukija luulee jo hänen lukeneen Vergiliuksen Georgican. Järjestys on kuitenkin toinen ja varamsti Mantuan suuri poika tunsi Ciceron teoksen. Rooman kansalliskirjailija Vergilius tarvitsi löpöä ja innoitusta muilta ennen häntä eläneiltä. Jalosteun viiniköynnöksen menstyessä jo meilläkin ovat nänä sanat aina innoittavia:

"Kuten jo ennein sanoin niin ei minua huvita vain viiniköynnöksen hyöty ja sen laatu, vaan lisäksi sen viljelys; tukipylväitten rivit, pylväspäiden yhdistäminen poikkipuilla, käynnösten sitominen ja levittäminen sekä mainitsemani muutamien oksien katkominen ja toisten jättäminen koskematta."

De senectute on yksi Ciceron filosofisista teoksista, jotka hän kirjoittaa noin kuusikymppisenä rakkaan tyttärensä Tullian kuoleman jälkeen. Syntynä ja kuolema ovat voimista väkevimpiä, mutta niin on kuolemakin jos sen oikein oivaltaa. De senectute on pieni, vaivaton ja johdannolla varustettuna oiva lukukokemus. Meillä sen tulisi ilman muuta kuulua alemman opetusasteen neljännelle luokalle suuntaavan pienen ihmisenkesälukemistoon.

http://www.youtube.com/watch?v=EirntGCylDY&feature=related

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

26 decembrius MMXI//: Kai ho seismos egineto - Mietteitä vuosisataisen myräkän jälkeen. vol. 11/366

Tapaninpäivänä, tänä vuonna töistä vapaana, avautui eteeni valtaisa myrkyisänä aivan kuten oli luvattukin. Ja millaisen myrskyn? Varmasti pahin sataan vuoteen sillä se oli kaatanut satavuotiaan kuusipuun, joka on kaikkien residenssini välittömässä läheisyydessä olevien kuusien äiti ja isä. Lisäksi sen monet jälkeläiset olivat kaatuneet. Tuo vanha mahtikuusi oli tyvestään noin 27 tuumaa paksu, ja kymmenestäkin metristä vielä 20x tuota ihanaa ja ainoaa oikeaa mittayksikköä. Niin hyvin se oli paikalleen juurtunut että ei mennyt nurin juurineen tyvestä kiekkona maaperää repien vaan kunniakkaasti katkesi kuten otsikkokuva nyt kertoo. Puu paloitellaan, kuoritaan ja pilkotaan. Lisäksi siitä valmistetaan kolme massiivista halkomapölkkyä. Kaksi niistä on korkeudeltaan 16 tuumaa tasalakisian. Kolmas korkeudeltaan 10 tuumaa ja sen laella kaksi v-muotoista lovea joiden syvyys on kolme ja puoli tuumaa. Otsikkokuvat kertovat aikoinaan mikä on noiden lovien tarkoitus.

Tällaista myrskyä saamme odotella jonkin aikaa ja vastaavia puunkaatumia vielä pitempään. Nimittäin 200 kaatunutta runkoa hehtaaria kohden on paljon jos se on keskimääräinen määrä Lounais-Suomen metsissä. Tällaisista määristä nyt sitten puhutaan. Tuhoa edesautti leuto alkutalvi ja sen myötä sula maa. Leuto alkutalvi siis auttoi, mutta tuhon viimeisteli runsaat sateet. Kaikki olikin sitten enemmän kuin otollista suurelle kuusiin kohdistuvalle tuholle. Nyt on paljon töitä raivaajilla ja metsureilla.

Mistä tällainen myrsky on sitten merkkinä tai osoituksena? Ei välttämättä mistään erikoisesta tai kauheasta. On niitä myrskyjä ja tuhoja ollut ennekin. Ja kuka tietää vaikka joskus viimeisten vuosisatojen aikana olisi tapahtunut kauheampaakin. Turha on siis liiaksi asioita dramatisoida. Mitään näyttöä ilmastonmuutoksesta ei edelleenkään ole. Nyt oli vain muutama yhteensattuma ja tavanomaista rajumpi myrsky.

Myrsky loi oloissamme vertansa vailla olevan katastrofin. Näin on jos pahimmillaankin ilman sähköä oli 300 000 kotia. Tällaista tuhoa ei ole nähty rauhanaikana, ja että pahemmalta vältyttiin on ihme. Nyt ovat ajat sitten kiiruisat myös vakuutusalalla. Ei luulisi olevan nyt sahoilla uupeloa hyvästä tavarasta. Yksityiset voisivat sahauttaa puuta laudaksi, lankuksi ja hirreksi, sillä nykyoloissa ei puutavaraa ole tapana puuteollisuuden toimesta varastoida. Ja muistakaamme, että tuhot ovat mittavia myös paljon kilpailukykyisemmässä ruotsissa. "Tapaninmyrsky MMXI" luo paineita polttopuualalle ja varastoja on tämän seurauksena useaksi vuodeksi. Että mitäpä tähän voisi muuta sanoa kuin että "O Tannebaum, on Tannebaum," elikkä "Oi kuusonen."

Mutta kaikkihan olisi nyt niin somaa ja idyllistä jos sen oikein isolla joukolla oivaltaisimme. Tammikuu tuli nyt niin aikaisin. Vanhoilla suomalaisillahan oli tapana kaataa metsästä ennen tulevan vuoden rakennuspuut juuri tammikuulla. Mitä jäis puista yli niin se tehtiin sitten polttopuuksi. Oksat ja latvukset hakattiin sitten kassaroilla ja pilkekirveillä silpuksi, pieneksi silpuksi. Sitä tarvittiin karjasuojissa kuvikkeena. Mittän ei jäänyt puista jäljelle; siis voidaan sanoa, että kaikki kiersi.

------- & ------- & ------- & -------

Ja mitä sitten on tämä tasavaltalainen tyyli? Tätähän tämä on ja aivan periroomalaista. Pitkästä aikaa kirjattu sinipunakynällä ja lappusille laadittuna. Sanavalikoima on toki tuiki laajempi kuin vaikkapa itsellään Gaius Julius Caesarilla joka teoksessaa Commentarii De Bello Gallico, joka on roomalaisen tasavaltalaisen tyylin huippusaavutus, vain noin 1500 lekseemin valikoimaa. No jos jostain sitten tingitään, niin olkoon tämä tyyli sitten vaikkapa uustasavaltalainen.

Kirjoitetu sinipunakynällä ja ilman virtaa ja auttamattomasti myöhässä Apostoli Johanneksen päivän, eli kolmannen joulupäivän iltana kynntilänvalossa ja kotilieden lämmössä. Myöhemmin ja ensi tilassa asianmukaisella tavalla nettiin saatettuna.

http://www.youtube.com/watch?v=KwcXySby-3A

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

25 decembrius MMXI//: Jouluaamun saarnaa lopettelemassa ja muuta joulullis-kirkollista sekaporinaa. Riemuvuoden porinoita. vol. 10/366

Jouluaamun saarnan lopetus.

VII Näky. Avuksi mahdottomuuksien mahdottomuus.

Mitä maailma nyt tarvitsisi olisi Jeesuksen Kristuksen evankeliumin täysimittainen esilletuonti kaikilla uusilla ja mahdollisilla keinoilla. Voimme aivan hyvin kysyä sitä, onko se juuri se osa-alue joka on jäänyt huonommalle tolalle. Näin on ehkä käynyt, ja kirjoitamme sanan EHKÄ nyt isolla. Me luterilaiset olemme sellaisia ja saatamme puolihuolimattomasti opettaa, että sanan julistaminen ja sen vaikuttaminen on tavallaan automaatti joka ei ole kiinni sananpalvelijoista. Kun kirkossamme on kaikki uudistettu ja vielä lisää kai uudistetaankin, niin voidaan kysyä onko tämä sanan automaatti mennyt rikki? Kirkko ei voi elää jos sen perusta on syöty ja nakerrettu itsensä sen johtajien toimesta. Tänä vuonna puhe jouluevankeliumistakin on ollut pakollisen virkamiesmäistä. Jouluevankeliumia ja siinä olevia asioita ei pidä hävetä vaikka siihen ei aina jaksaisi uskoakaan. Jouluevankeliumi olisi kuitenkin nostettava asioiden keskiöön juuri sen mahdottomuuden takia. Luther itse puhui mahdottomuuksista eli paradokseista kun ei enää löytänyt mitään muuta pukeakseen ajatuksensa sanoiksi.

Jouluevankeliumi on täynnä paradokseja eli mahdottomuuksia. Otetaanpas nyt esille nuo kaksi ruhtinasta eli Jeesus ja keisari Augustus. Augustus oli Jumala ihmisten keskuudessa joka tuli kuollessaan ihmiseksi. Jeesus oli mitä tavanomaisin ja tavallisin ihminen joka kuollessaan tuli Jumalaksi. Jos tätä mielettömyyttä tutkittaisiin edes hieman ja syvennyttäisiin edes hetkeksi sen avaamiin näkökulmiin niin jotain suurta voisi päästä meissä jokaisessa liikkeelle. Mahdoton tulisi tajuttavaksi. AMEN.

----------------------

Jospa vielä julkaisisi tässä uusimman version niistä kolmestatoista jouluevankeliumia koskevasta teesistä jotka saivat hartauskirjoituksenkin muodon viimä viikolla Auranmaan viikkolehdessä. Paljon olisi poristavaa vaikkapa Paavin jouluyön messusta. Ikä alkaa painaa Ratzingeria ja kyllähän se "pneumaattinen lentoresiina" oli ihan tarpeen kun miestä kulki Pietarinkirkon käytävää pitkin. Kaiken lisäksi miehen otsassa oli kolho jälki. Liekö kaatunut jokin aika sitten yöllisellä pottareissulla ja tullut avohaava otsaan? Tarkkana nyt siellä Vatikaanissa että miehellä olisi vielä hyviä vuosia nyt kun eletään siirtymäaikaa ennen uutta ja ehkä uudistusmielisempää paavia. Aika ei ole vielä kypsä... Mutta eniwei gubbe on puolen vuoden päästä yhtä vanha kuin oli Karlolus Wojtyla delatessaan. Ja asiaahan mies puhui mutta katolinen puheenparsi on niin puhkivirallista ja särmätöntä.

Niin ja tässä todella hyvä "tulkinta" kalendasta:

http://www.youtube.com/watch?v=lDLf1TKn3rQ&feature=related

24 decembrius MMXI//: Jouluaamun saarnaa työstämässä. Riemuvuoden porinoita. vol. 9/366

Secundum Lucam 2:1-20

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti.» He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

I näky. Tietokoneista ja muista.

Tietokone on mullistanut maailman aivan perustavanlaatuisesti. Tämän jokainen voi myöntää; sellainenkin joka ei halua edes sen kanssa työskennellä. Näin alustavan välitilinpäätöksenä ensimmäisten vuosikymmenten jälkeen voidaan sanoa, että tietokone on varmastikin lisännyt ihmisten luovuutta ja työtehoakin, korostanut parhaita puoliamme ja jopa tuonut onnea. Mutta sen suhteen voidaan sanoa että se on korostanut kaiken hyvän ohella myös ihmisen taipumusta huonompaan. Näin on yleensä kaikkien asioiden suhteen mihin ihminen vain ryhtyykin. Mutta onko ihminen saanut aikaan suurta onnen aikaa, kulta-aikaa…

II näky. Sivilisaatio-peli.

Uuden maailmanaikamme koittaessa 1990-luvun alussa, sanokaamme vaikka vuonna 1992, ilmestyi eräs tietokone-peli josta on nyt tehty jo viides versio, ja sillä on vannoutuneita kannattajia kaikenikäisten joukossa kaikkien kansakuntien parissa. Kyse on tietenkin Sid Meierin Sivilisaatio-pelistä. Tuon pelin uusimmissa versioissa maailma jota rakennat ja hallitse, jonka Jumala tavallaan olet, voi kokea yhden tai useamman kulta-ajan. Kulta-aika syntyy kun huomattavaa edistystä useammalla alalla syntyy samaan aikaan, tai useammalla alalla saavutetaan tiettyjä tasoja. Edistystä voi tulla tekniikan, kaupankäynnin, taiteen, hengellisyyden tai sodankäynnin alalla. Tuossa pelissä kulta-aika kestää tietyn ajan jonka kuluessa tapahtuu edistystä; kaupunkeihin rakennetaan paljon ja normaalia puolet nopeammassa ajassa, kauppa kukoistaa ja sotavoimasi ovat voittamattoman tuntuiset, ja tietenkin paljon, paljon muuta.

III näky. Eikö nyt elettäisi kulta-aikaa?

Entä sitten kun katsomme tätä meidän aikaamme? Eikö meillä pitäisi olla täällä jatkuva kulta-aika. Ainakin meillä on monen alan asiantuntijoita ja yhteiskuntamme pystyy pitämään yllä todellakin spesialisteja jotka eivät tee taloudellisesti katsoen lainkaan tuottavaa työtä. Joku voisi tietysti sanoa heitä syöttiläiksi ja muilla nimillä. Mitä tällä sitten tarkoitamme on se, että meillä on moninkertaiset mahdollisuudet hyvään eikä se ainakaan olisi enää kiinni ihmistenkyvyistä. Mutta enne hyvälläkään syyllä voi sanoa että esimerkiksi meillä Suomessa vallitsisi kulta-aika ja jos ollaan rehellisiä niin ei sellainen vallitse tänä päivänä kirkossammekaan. Eikä kulta-aikaa eletä missään päin maailmaa. Tietysti joidenkin maiden valtionpäämiehet voivat olla hieman eri mieltä asioista. Jos pieni osa, sanokaamme vaikka viisi prosenttia maailman väestöstä käyttää neljäsosan maailman luonnonvaroista ja samaan aikaan joka neljäs planeettamme asukas näkee nälkää niin jotain on todella pahasti pielessä. Kulta-aikaan ja yhteiseen hyvään, joka kuitenkin olisi mahdollista toteuttaa, on todella pitkä matka.

IV näky. Jouluevankeliumin näköalat.

Toisiko jouluevankeliumi jotain näkökulmaa tähän asiaan? Ainakin sen suhteen, että Jeesuksen syntymän aikaan elettiin Rooman valtakunnassa rauhan aikaa ja kulta-aika oli nähty monellakin tavalla. Näin voidaan sanoa ainakin roomalaisten itsensä osalta. Palestiinakin kuului Rooman hallintaa. Se oli osa Syyrian maakuntaa jossa käskynhaltijana oli Qurinius-niminen roomalainen mies, kuten jouluevankeliumi meille kertoo. Siitä emme pääse yli emmekä ympäri että jouluevankeliumi on kahden ruhtinaan evankeliumi ja se puhuu meille paljon siitä mitä valta, ja nimenomaan erilainen valta on ja voi olla. Kaikki on siihen kirjoitettu jos vain haluamme sen ymmärtää. Itse asiassa jouluevankeliumi on maailmanhistorian taitekohta sen valossa voimme ymmärtää kaiken mahdollisen. Senkin miksi maailma ei elä kulta-aikaa.

V näky. Sisäkkäinen todellisuus - Olimme eksyksissä.

Kristityn osa on olla osallisena jostain ja silti elää epävarmassa tilassa. Joka kuuntelee ison sisarkirkkomme eli ortodoksisen kirkon jouluillan palvelusta kuule miten he ovat oivaltaneet, tai miten kristikunta jo varhain oivalsi asian tilan. Kun liturgiassa, jossa vaikeaselkosille luterilaisille saarnoille ei juuri ole sijaa, on kerrottu ja todeksi eletty Jeesuksen syntymä koittavat kiitoksen ja rukouksen sanat niin niissä karusti pyydetään että tätä iltaa saataisiin viettää synnittömässä tilassa. Sitten puhutaan kilvoitus-elämästä ja pyrkimyksestä siihen että elämä oli mahdollisimman hyvää ja synnitöntä. Lopuksi pyydetään hyvää ja armollista loppua ja kuolemaa. Noissa sanoissa eletään todeksi apostoli Paavalin ajatuksia siitä että kristityn elämä on jo-nyt muttei ihan vielä elämää. Yhtä kaikki: elämme itsekkään ja syntisen ihmisen elämää ja nämä profeetta Jesajan sanat ovat tulleet todeksi:

”Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.”

VI näky. Asioita ei voida erottaa toisistaan.

Monen suussa kirkostamme puhutaan edelleenkin valtionkirkkona vaikka tuota aisantilaa ei ole ollut pitkään aikaan. Meillä on kansankirkko jonka perintö on osa yhteiskuntaamme ja maailmaamme, kaikkea missä olemme elämme ja liikumme. Vaikka voi kuulostaa kornilta ja kummalliseltakin, niin alussa mainitsemamme sivilisaatio-peli voi opettaa meitä sen suhteen miten asiantilojen tulisi olla. Kulta-aikaa ei synnyt jos useammalla alalla ei tapahdu edistystä. Pelkkä insinööritieteiden voittokulku luo yksipuolisen maailman, pelkkä kauppaan peustuva sivilisaatio on sekin hyvin yksipuolinen ja kaikista kauhein on maailman päälle väkipakolla ja aivouskolla luotu mukamas jumalan valtakunta, hienosti sanottuna teokratia. Asioita on aivan kaikessa tarkasteltava laajoista näkökumista ja juuri tässä kaikkien aikojen tietokonepeli auttaa meitä. Kulta-aikaa ei tule ellei useampi asia ole hyvällä tolalla. Kulta-aika voi tulla useampaankin otteeseen, mutta kerta kerran jälkeen vaaditaan enemmän hyvällä tolalla olevia asiantiloja ja niitä ei todellakaan voida erottaa toisistaan. Oli hyvin mielenkiintoista että sivilisaatio-pelin neljänteen versioon tuli mukaan ns. uskonto-editori. Kun puhumme asioiden hyvällä tolalla olemisesta oikeassa elämässämme, siinä missä elämme, olemme ja liikumme ei asioita todellakaan voida erottaa toisistaan.

Huomenissa sitten viimeinen osa ja muuta...

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

23 decembrius MMXI//: Kaksirivinen sekaporina viikon varrelta. Riemuvuoden porinoita. vol. 8/366

Aivan aluksi porinaa vuoden 2006 talvikisoista Torinon mailla. Tälllä viikolla ruotsalainen suurjääkiekkoilija Peter Forsberg on nimittäin laverrellut menneistä ja tästä uutisoitiin meillä viikolla tällä tavalla.

IIHF tutkii "Ruotsin taktikoinnin" Kansainvälinen jääkiekkoliitto (IIHF) aloittaa selvitykset Ruotsi mahdollisesta tahallisesta tappiosta Slovakialle Torinon olympiaturnauksen alkusarjassa. Ruotsin tähtihyökkääjä Peter Forsberg myönsi viikonvaihteessa, että Ruotsi taktikoi 0-3-tappiollaan Slovakialle helpomman vastustajan olympiakisojen jatkopeleihin. - Ruotsin esityksessä oli fuskauksen makua. Tällaista ruotsalainen jääkiekko ei tarvitse, Kansainvälisen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Rene Fasel sanoi Expressen-lehdelle.

Vähän uskomattoman kuuloista tällainen ja ihan ruotsalaisten tapaista. Slovakia voitti alkulohkonsa mutta hävisi ensimmäisen jatkopelinsä Tsekille. Oli aivan selvää että tässä vaiheessa ensimmäisellä jatkokierroksella kohtaavat Suomi ja Yhdysvallat. Slovakia oli voittanut Venäjän alkulohkossaan mutta ruotsalaisten logiikan mukaan ilmeisesti Kanada olisi ollut heille ylivoimaisen paha vastus. Vaikea ymmärtää kaiken kaikkiaan sillä ainakin suomalaisilla on ollut sellainen lähtökohta että jatkopeleissä on voitettava kaikki pelit jos mielii menestyä. Toisaalta suomalasilla on sitten ollut aika vaikeaa viimeisessä pelissään jos loppuotteluun on päästy. Joka tapauksessa ruotsalaisten toiminta on epäurheilijamaista. Ruotsi hävisi alkusarjassa Venäjälle 0-5 eikä ollut muutenkaan kisojen paras joukkue. Mutta heillä oli kokoonpanossaan mm. Peter Forsberg ja he olivat voittaneet olympikultaa jo vuonna 1994. Jäämme odottelemaan mitä seuraamuksia näistä Forsbergin paljastuksista seuraa.

Sitten on tämä meidän kuntauudistus johon lähdetään kuulemma uusin eväin. Kuntaministeri Henna Virkkunen on kertoellut että ei sitä nyt kuitenkaan tehdä työssäkäymisalueiden ja suuntimien mukaan vaan asioimisalueiden perusteella. Tavoittteena olisi ilmeisesti 100 vahvaa kuntaa. Ja jos ei ole mitään pakkoa niin homma kyllä vesittyy. Hanke on ollut aivan liian mittava toteutettavaksi tällä aikataululla ja sitä vaikeuttaa mitä ilmeisemmin se diledanttien armeija joka ministeriötä kansoittaa. Onkohan joukossa poliitikkojen ja valtiotieteilijöiden lisäksi yhtään maantieteilijää. Aivan perustava lähtökohtahan olisi se, että kuntarakenne on jo olemassa. On olemassa aivan tietty määrä aivan erikokoisia vaikutusalueita. Nyt olisi vain järjestettävä noiden keskusten eli nodaalien toiminta-, ja palvelusuhteet parhaiten toimivaksi järjestelmäksi. Tähän ei tarvita välttämättä kuntaliitoksia.

Eipä tässä auta muuta kuin selventää ajatuksiaan. Jouluiloa pitäisi ihmislapsen löytää mutta minkäs sille mahtaa kun mieleen lykkää erinäistä sun toista irrationaalia kuntauudistuksen ja muun tietämiltä:

I Kuntauudistusasioilla pelleily osoittaa sen, että Suomella ei välttämättä ole varaa poliitikkoihin.

II Jos kuntaliitoksia tehdään sellaisten kuntien kesken joiden pinta-alasta huomattava osa on suota on aina kyse silloin myös ”kuntta-uudistuksesta” mitä suurimmassa määrin.

III Kuntaministeriössä on tällä hetkellä paljon kunttaa.

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

22 decembrius MMXI//: Salve Sol Invinctus. Riemuvuoden porinoita. vol. 7/366

Eli on talvipäivän seisauksen päivä ja myötäaurinko kanssamme. Tähtitieteilijä ja allakantekijä ottaa asain varmasti varsin rauhallisesti, mutta joku voi sytyttää keskipäivän aikaan saunan ja kävellä eteläiseen suuntaan ja päästää ilmoille huudon "Salve Sol Invinctus." Nyt ei siis enää päivä lyhene vaan edessä on lisääntyvän valon aika. Puitteet joulun viettämiselle ovat siis olemassa tältäkin kantilta vaikka asiasta ei juuri koskaan kristillisissä puheissa mitään mainita. Päivä oli puolipilvistä pilvisempi joten aurinko ei näkynyt taivaalla. Ehkä siinä olisi havainnut pienen muutoksen. Se muutos ei ole kovin pieni sillä aurinko kääntyy kokonansa. Kun se vielä aamupäivällä meille pyllisti niin nyt se näytti meille valoisammat kasvonsa. Niin se on tehnyt aina ennekin ja niin se tekee nytkin. Huomenna on päivä periaatteessa yhtä pitkä kuin toissapänä ja viikon päästä muutoksen jo taatusti huomaa.

Roomalaiset muinoin osasivat noteerata tämän päivän ja siitä alkoi sitten keskitalven juhla eli Saturnalia. Hyvä tahto vallitsi ihmisten ja itse kunkin säädyn välillä. Syötiin, juotiin, ja kai moni lapsikin sai alkunsa. Pienimuotoisia lahjojakin annettiin. Niinpä on meidän joululla pitkät ja vanhat perinteet. Jeesus ja kristinusko ovat vain uudempia implantteja keskitalven juhlassa ja sen vietossa. Näin on sanottava ja ääneenkin. Että joulua vietetään nykyään Jeesuksen syntymän muistoksi on tietenkin hyvä ja suurenmoinen asia. Juhannuksenako Jeesuksen syntymää sitten pitäisi juhlia. Ihminen on vain tällainen olento joka kehittelee tällaisia juhlia ja sillä sippulius. Asia on myös näin sillä Luukkaan jouluevankeliumissa ei puhuta talvesta ja keskitalvesta yhtikäs mitään. Itse asiassa jouluevankeliumin "Siihen aikaa" tai vanhemmalla tavalla sanottuna "Ja tapahtui niinä päivinä" ei viittaa mihinkään keskitalveen eikä jouluevankeliumista löydy mitää viitteitä mihinkään. Jouluevankeliumin sisältävä Luukkaan evankeliumihan ei puhu mitään tähdestä ja tietäjistä. Meinaan vaan jos joku ryhtyy puhumaan joulutähdestä ja ns. konjunktioista.

Meillä on ollut kovin ruusuinen ja suloinen kuva siitä miten kristinuskosta tuli Rooman valtakunnan mahtiuskonto ja voittaja. Konstantinus Suuri otti kasteen vasta kuolinvuoteellaan ja itse asiassa hän oli Sol Invinctus-kultin kannattaja ja vahva kannattaja olikin. Konstantinuksen äiti Helena oli se jota kristityt saavat kiittää kaikesta jos sitten ylipäänsä saavat. Ja itse Konstantinus oli mitä suurin mammanpoika mitä maailma päällään kantoi. Kaikessa raadollisuudessaan tämä pitäisi tunnustaa ja suuresti oli sormet pelissä hänen äidillään esimerkiksi Nikean kirkolliskokouksen järjestämisessä. Mihin sitten uskoa ja mitä pitää totena?

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

21 decembrius MMXI//: Tuli hyvä Tuomas ja toi joulujuoman. Riemuvuoden porinoita. vol. 6/366

Jouluun ja yleensäkin tähän keskitalven Satrurnaliaan kuuluu erinäiset juomat, kotomaiset ja tuontisellaiset, niin väkevät kuin miedot, kuivat ja makeat, niin kirkkaat , sameat kuin läpinäkymättömät. Jonkun jouluun kuuluu kaikkea mahdollista juotavaa ja vielä ylemmästä hintarekisteristä, toisilla joulu on varsin vetinen sanan varsinaisemmassa merkityksessä. Yhtä kaikki jos kaikella on tarkoituksensa. Sitten on vielä uusia ja vanhempia perinteitä. Suomalaiset pitävät mielellään preinteensä, mutta ottavat mukaan myös uusia perinteitä. Se ei ei toki ole pahasta ellei sitten kyse ole kvantitatiivisesta alkoholinkäytöstä. Kun ennen oli kosanderi ja pieriini niin kyllä tuohon yhtälöön on sitten viini aivan liikaa.

Suomalaiseen jouluperinteeseen kuuluu lähtemättömällä tavalla pieriini. Hyvä Tuomas-palkintokin on nykyään olemassa ja se annetaan henkilölle joka on edistänyt parhaiten olut-kulttuuria. Vanhat suomalaiset, kuten kaikki tietävät, nimittäin aloittivat joulun Tuomaanpäivästä. Ennen tuli Tuomas oluttynnöri olallansa ja juustokeikko kainalossaan. Nyt käydään marketissa elikkä kaikki ostetaan kaupasta. Sellaista elämä on nykyään. Vaihtotalous on mennyt aika pitkälle ja kun liikkeellä on työpaoksensa kapitalismille myyneitä ihmisä vastikkeineen niin lopputuloksen kyllä tietää.

Suomalaisista on tullut vallan viinikansaa olutkansan lisäksi. Onpa vielä maistunut konjakkikin ja nyttemmin monen mielessä on joulunakin mallasviskit, tuo toinen mainio väriviinojen kategoria. Mutta miten on itsetekoisten kottarien ja joulusimojen laita. Nehän ovat jaloja joulujuomia nekin elleivät jopa jaloimmasta päästä? Kotoista joulukottaria ei mikään voita jos en tekee kunnolla. Se on niin vallan ruokaisaa ettei paremmasta todellakaan ole yhtään väliä. Kotikaljasta voi tehdä todella leipäisän ja paksun käyttämällä runsaasti mallasta ja parhaan tuloksen saa jos vierteeseen laittaa mukaa ropeellisen mämmiä. Teollisesti valmistettu olut ei välttämättä ole juoksevaa leipää mutta mämmistä tehyt kottari kyllä on. Siitä tulee niin samettinen rakenne ettei paremmasta ole tietoa. Ja jos on vielä saatavilla oikeaa humalointi-humalaa niin jopas tulee kunnon sävärit.

Joulusima on sitten valmista ja keskentekoista meni illan mittaan muutama pulollinen mutta haitanneeko tuo. Voltteja juomassa ei liene kovinkaan paljon. Jäänee tänä vuonna alle ykkösoluen prosentteja ja ihan hyvä niin ja näin. Keskentekoisesta voi toki jo sanoa jotain ja hyväähän tuo on. Sakkaisuus ei haittaa sillä muutaman päivän kuluttua jouma kyllä sedimentoituu ja pohjalta löytyy sitten voimattomaksi käynyttä hiivaa. Kieltämättä sima on hieman viinillistä jos näin irvokkaasti asian haluaa ilmaista ja ilmaistakoot sitten. Väri on hieman syvällisempi kuin possunpunainen ja sehän tuo kivasti väri talvi-iltaan. Jospa sitten huomenna olisi jo luntakin.

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

20 decembrius MMXI//: Joulujuomaa valmistamassa. Riemuvuoden porinoita. vol. 5/366

Koska pula-aika lähestyy ja itse asiassa se on jo jollain selittämättömällä tavalla läsnä niin on todella mietittävä tarkaan mihin rahansa pistää. Ja jos ollaan tarkkoja niin niitähän ei todella tarvitse ede mihinkään laittaa. Kannattaa käyttää tarkasti kaikki mitä kaapista ja pakastimesta löytyy. Sitten voi jossain vaiheessa vuotta ja riemuvuotta todeta että "ei ne pienet tulot vaan olemattomat menot." Vuoden mittaan nimittäin jääkaappiin voi kertyä yhtä sun toista. Sanotaan vaikka että siellä voi olla kaikkea mitä otsikkokuvassakin on.

Kesällä pakastimen meni useampi paketti hieman näivettyneitä viinirypäleitä. Eilen oli aika kaivaa ne sieltä esiin ja ottaa mehustin käyttöön. Samaan satsiin meni sitten näivettyneitä, mutta kuorittuja vihreitä kiivejä ja sitruunoita. Sekaan tietenekin reilu kilo sokeria ja levy päälle. Näin keitettiin nelisen litraa sokerista perusmehua joka tietenkin laitettiin teollisuusmuovista valmistettuun ämpäriin. Sekaan lisää vettä ja rasiallinen tyrnimarjoja makua tuomaan. Sitten tietenkin hyppysellinen hiivaa ja käyminen liikkeelle.

Kaikki tämä tietenkin vaihtelun vuoksi. Monena vuonna on asia mennyt kotikaljoitte-luksi. Mitä näin saadaan aikaiseksi on eräänlainen makea joulusima, jopa peräti viinillis-tyrnipsinen. Tyrninmarjat turpoavat käisttelyssä luovuttaen makua ja vitamiineja juomaan. Ja mikkänhän ei sulje pois sitä, etteikö kotikaljaa voisi tehdä vielä sitten vaikka jo päivän alettua pitenemään. Tyrninmarjat eivät ole käytön jälkeen mitään sakkaa vaan aivan ehtaa tavaraa jotka menevät kyllä kiduklsiin vaikka luonnonjugurtin kera. Että nyt ei valmisteta kottaria johtuu siitä että viljojen syönti on pääsääntöisesti förbi. Huomenna on sitten joulujuoman pullotuspäivä ja Tuomaan-illassa otetaan sitä jo pari lasillista.

Tietysti on eräs asia joka on hieman ongelmallinen. Useana vuonna olen saanut eräältä paikkakuntalaiselta ihmiseltä joulumuistamisen leivonnaisten muodossa. Että niin tapahtui jo vuosia sitten ensimmäisen kerran liittyi aikaan jolloin kodissani oli paljon vaivaa ja sairautta joulun alla ja talvella. Kyseiseen muistamiseen liittyy niin paljon tunnetta että nyt näitä muistamistuotteita ei voi heittää pois eikä kieltää myöskään niiden tuomista. Niinpä joulunaikaan ruokavalioon voi kuulua muutamana päivänä yksi pala pullaa tai gluteeni-viljaista leipääkin. Asia ei ole kuolemkais varsinkin jos tekee reippaita ulkotöitä pari tuntia päivässä vaikkapa polttopuu-hommissa.

Blogin kirjoitus jäi eilen kesken ja yksi kommenttikin oli ehtinyt tulla. Tätä nyt kirjoitellaan miten ja kenen huviksi sattuu. Onhan tällä aina ollut sellainen tarinoiva vivahteensa. Puhun kaikesta mahdollisesta ja kaikista mahdollisista asioista ja omasta näkökulmastani. Siitä voitte olla varmoja että on asioita joista en täällä puhu. Sellainen on esim. lapsiini ja lähimpiin ystäviini kuuluvat asiat ja gognitot. Kissasta on tullut puhuttua paljon viime vuosian ja joskus on kyllä arveluttanut. Mutta mitään ihmeellisä pervoja hiippareita ei ole nurkissa vielä pyörinyt sen asian tiimoilta. Mutta tietenkin kun puhuin tästä juoman tekemisestä niin oli todellakin mielessä taloudellisuus ja se, että nahistuneita viinirypäleitä ja muita hedelmiä ei kannta heittää komppariin. Vuoden mittaan vaikkapa noista vanhoista viinirypäleistä kertyy iso pussillinen pakasteeseen ja ne ovat oiva aines tehdä jouluista juomaa. Harmi vain että joukkoon ei ollut tänä vuonna laittaa yhtään ribes-marjoja. Mutta onhan juhla ensi vuonnakin.

Ja tästä kirjoittamistyylistä voidaan sanoa vielä, että tämä on tietyllä tavalla gonzoa. Gonzojournalismihan, ja gonzoilu ylipäänsä, on faktaa ja fiktiota yhdistävä omakohtaista kokemusta korostava journalismin ja kirjoittamisen muoto. Gonzossa toimittajan tai päiväkirjakirjaltajan ja jutun päähenkilön sekä faktan ja fiktion rajat hämärretään. Gonzoilulle on ominaista kertojan omien havaintojen korostaminen ja näennäisten pikkuseikkojen esille tuominen. Eräs gonzon piirre on myös jättää aina, mikäli mitenkään mahdollista, itse pääaihe täysin huomiotta. Tänään puhuttiin sentään joulujuomasta vaikka uhka sivuraiteille menemisestä oli koko jan läsnä.

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

19 decembrius MMXI//: Tehtiinpäs vähän politiikkaa ja tehdään lisää jahka keretään. Riemuvuoden porinoita. vol. 4/366

Otsikkokuva on otettu tänään Auran kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen ja kuvassahan on itse allekirjoittanut. Päällä on vuoden 1994 teologisen tiedekunnan valmistujaisiin eli publiikkiin hankittu puku. Rintapielessä on kaksi merkkiä joista toinen tietenkin puolueeni eli Perussuomalaisten merkki ja toinen on sitten Urheiluseura Dynamon merkki, edesmenneen Neuvostoliiton peruja. Täytyy sanoa, että vuonna 1994 puku oli tiukempi, siis mies paksumpi. Aikaa on päiväälleen nuo 17 vuotta onhan nyt joulukuun 19 päivä. Kuva ei ole ihan onnistunut sillä vaikka hoikistumista on tapahtunut elokuun alusta se 15 kiloa eli noin 32 paunaa niin en oikeasti ole noin kulmikas kasvoiltani. Valaistus tekee minusta hieman kolhon näköisen ja tietenkin vanhentaa. Mutta yhtä kaikki on mies eri näköinen kuin keväällä vaalikamppailun aikaan. Ja vaikka eduskuntaan ei päästy niin nyt mies on palautettu hänen oikealle omistajalleen eli hänelle itselleen. Jos eduskuntaa olisi päästy niin miestä eli minua ei välttämäti olisi palautettu hänen oikealle omistajalleen. Niin kai se sitten on nähtävä.

Tänään tehtiin siis politiikkaa ja ehkä jopa tuloksellisesti. Tuli ainakin selväksi että vastustamme harkitsemattomia kuntaliitoksia. Teimme vastaehdotuksen kunnanhalli-tuksen esitykselle kuntaliitosselvitystyön aloittamisesta Pöytyän kunnan kanssa. Tietenkin hävisimme äänin 5-16, mutta asia tuli selväksi. Erityisestihän meitä närästi se, että päätösehdotuksessa luki että mitään aikataulutavoitetta ei ole. Tuollainen lause väitteenä on hyvin kiero ja se antaa mahdollisuuden kaikkeen mahdolliseen. Koska aikataulutavoitetta ei ole niin silloin on mahdollisuus myös nopeaan aikatauluun ja kiirehtimiseen. Asia ei oikein tuntunut menevän perille. Salissa lenteli jälleen ilmavia lauseita. Joku sanoi olevansa hyvä matematiikassa jolloin kysyin häneltä klassisen kysymyksen "mikä on luvun 2 negaatio?" Vastausta ei tullut joten kerroin kyllä vastauksenkin. Luvun 2 negaatio on mikä tahansa muu luku kuin kaksi. Jos asiaa ei tajua niin silloin pitää vain luottaa viisaampiin että asia näin on. Nyt olisi pitänyt tehdä päätös jossa on pelkästään positio ja vain yksiselitteisesti positio.

Koulukyytien odotuksen valvonnastakin oli puhetta eli teimme valtuustoaloitteen. Toimitimme sen myös Auranmaan Viikkolehdelle ja jäämme odottamaan asioiden kehittymistä. Ilta oli varsin onnistunut kaikin puolin ja perästä kuuluu. Nyt on aika kirjoittaa juttu kyseiseen elikkä edellä mainittuun lehteen jossa asia voi ruotia enemmänkin. Loppujen lopuksi tällainen kunnallistpolitiikan harrastaminen on ihan kivaa vaihtelua ja viihdettähän siinä saa aivan sivutuotteena. Vaikka rajalinjat ovat välillä jyrkät niin tuntuu sitlä, että läheinen kanssakäyminen kasvaa mitä enemmän niin sanotusti otetaan välillä yhteen. Ja olisihan illasta välittynyt kummallinen vaikutelma seutukunnan asukkaille jos yksimielisyys tässä asiassa olisi vallinnut.

Mutta ensi vuoden jälkeen politiikkakin on oikeassa ja uudessa kuosissaan kun Auran Perussuomalaiset ovat valtuuston suurin puolue. Ja se on muilta pois ja enemmän kanssa. Jos vielä tämän iltaisesta päätöksestä jotain niin valtiovallan esitystä tai sitä ns. Virkkusen paperia tässä olisi kaivattu ja odotettu ennen kuin lähdetään tuhlaamaan kallita ja arvokkaampaankin tarvittavia resursseja selvitystyöhön joka voi katketa heti alkuunsa. Kunnallispolitiikalla ja kunnollispolitiikalla on eroa...

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

18 decembrius MMXI//: Joulunippua sitomassa. Riemuvuoden porinoita. vol. 3/366

Nyt kun riemuvuosi on koittanut niin sekaporinoita tulee sitten vähän, jos ollenkaan. Tuo ilmaisu "vähän, jos ollenkaan" on aika mielenkiintoinen sillä se todennäköisesti tarkoittaa vähän mutta ei kuitenkaan kokonaan ollenkaan. Nyt ainakin tuntuu siltä että sekaporinoita ei juuri tulisi sillä kyllä pienestäkin ja arkipäiväisestä asiasta saa enemmän asiaa kun vain ryhtyy toimeen ja edes yrittää olla sinnnikäs. Ja samalla kun pureutuu näin pieniin arkipäiväisyyksiin niin voi löytää jotain uusia ja hyödyllisiä asioita. Sellaisia on tänään löytynyt ja jopa toimeenpantu.

Päivän yksi jobi oli haastava. Kun lämmitin kolmatta päivää peräkkäin ulkosaunaa niin sidoin siinä samalla jouluaattona saunanlämmityksen aloittavan polton sisältävää kalikka-kimppua niin ongelmaksi muodostui luonnonmukainen ja "makrobiottinen" sidosmateriaali. Parasta sidottavuuden ja kestävyyden kannalta olisi tietenkin ollut hamppu,- tai sisalnaru. Sellaista ei kuitenkaan löytynyt ja synteettisiin materiaaleihinhan ei sorruta. Ei sen puoleen että tässä pelättäisiin saunatonttujen ja muiden valvojien toimintaa, mutta luonnonmukaisuus ennen kaikkea. Vanhoja vittaksiakaan ei ollut saatavilla joten tekemään uusia. Koivu on sattumalta tähän aikaan vuodesta varsin haperoa joten siitäpä ei ollut kovinkaan suurta apua. Siispä vielä kerran sisään ja etsimään sopivaa materiaalia...

Sisälle talsiessani kävelin luonnollisesti humalasalon ohitse joka oli kesällä tuottanut valtaisat köynnökset ja hetikö pienissä aivoissani välähti. Humalaköynnös on varsin vahvaa ja vieläpä sitkastakin ainesta. Se on vieläpä helposti työstettävää jos se on kosteaa. Ja nythän kaikki edellä mainitut vaatimukset täyttyivät peräti kirkkaasti. Siispä toimeen ja kun käynnöstä vielä hievelsi kuten vittastakin hivellään niin olihan saatu vallan hyvää sidosmateriaalia. Kimppu valmistui ilolla tehden ja nautiskellen. Tosin se elää vielä lähipäivinä ja sen sisään pitää lyödä kiiloiksi kuivia pieniä veistokkeja. Tuossa kimpussa on siis pala kahdestakymmenestä yhdestä residenssisni maastossa kasvavasta puusta. Otsikkokuvassa kimppu eilisessä vaiheessaan. Päivän suuri oivallus oli siis siinä, että jouluisan kalikkakimpun voi sitoa viimäkesän humalavarreksilla. Vallan jömpseitä köynnöksiähän ne olivatkin. No se ei ole sen enempää kuin kirjurinsormisen kirjurin vasemman pikkusormen keskipaksuus toisen ja kolmannen nivelen välillä. Että silleen...

Sitten seuraavaan oivallukseen joka liittyy puuhun, puunpolttoon ja lämmitykseen. Nimittäin kun perjantaina lämmitin varsinaista riemuvuoden aloittavaa saunaa niin hyvän ystäväni ja puoluetoverini kehotuksesta pilkoin kuivat ja poltettavat puut vieläkin pienemmiksi. Saunan kokonaislämmityksen aika talviolosuhteissa pieneni noin 90 minuutilla. Onhan selvää että näin voidaan pyrolyysia ja punahehkuisen stiilen muodostusta nopeuttaa huomattavasti. Samalla poltettavan puun määrä vähenee huomattavasti, joa 25% talvioloissa. Ison aitokiukaan kivet lämpeävät näet säteilylämmön seurauksena, eivät palokaasujen. Mutta asialle voi tehdä vielä jotain muutakin ja ratkaisu on vallan yksinkertainen. Oli poltettava puu sitten klapi tai muu sillä ei ole suurta merktiystä.

Sillä on merkitystö miten nopeasti pyrolyysi käynnistyy. Polttopuu-rojektin seurauksena on aina kiekkoja ja kappaleita puun tyvestä. Kantojakin sahataan joskus pienemmäksi ja siitähän tulee helposti paljon nyrkinkokoista kalikkaa. Itse asiassa osa polttopuista kannattaa tehdä siten, että sahataankin noin viviiden tuuman paksuisia kiekkoja rotevasta tyvipuusta. Jos puun halkaisija on noin 10-12 tuumaa niin silloin yhdestä kiekosta saadaan jopa viisi nyrkinkokoista kimpaletta. Palopintaa saadaan näin helposti jopa 20% lisää ja se on paljon. Yhteen klapiin verrattuna puhutaan jo 60 prosentin kasvusta. Pyrolyysissa saatava hyöty voi olla jopa suurempi kuin 20% ja punahehkuisen hiilen muodostus on jopa nopeampaa tällä keinolla. Ihanne olisi jos yhtä lämmitystä kohden voisi käyttää puolet murikkaa ja puolet ohutta klapia.

Miten sitten kuivattaa moiset murikat. Ratkaisu löytyy "katiska-verkosta" tai verkosta jota käytetään puutarhassa suojaamaan hedelmäpuita ja muita ja myös muihin tarkoituksiin. Siitä voi tehdä lieriön joka täytetään näillä murikoilla. Murikkalieriö kuivaa hyvin ison kiukaan viereen ristikoille ladottujen puiden päällä. Jos ei kesällä ole saanut tehdyksi tarvittavaa määrää puita niiin talvella kyllä ehtii ja yhden lämmityksen tehoilla saa ihminen saunanautinnon lisäksi kuivattua ensimmäiseen vaiheeseensa puuta kahta uutta lämmitystä varten. Konstit on monet jos niikseen tulee ja tarve pakottaa...

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

17 decembrius MMXI//: Pieniä iloja etsimässä - Sauna. Riemuvuoden porinoita. vol. 2/366.

Elämään ja suomalaiseen elämään kuuluu sauna. Sanotaan tämä nyt jos joku ei ole asiaa vielä oivaltanut. Vielä parempi jos saunaa voi lisätä kylpylä-ulottuvuuden. Tällä ei nyt tarkoiteta sitä, että olisi uimaranta tai avanto talvella jossa uida. Kyse on lähinnä väljistä puitteista ja vesialtaasta tai ammeesta. Väljät puitteet tarvitaan jotta mukaan mahtuisi myös vieraita ja vesiallas tai amme jotta löylyjen välillä voisi rentoutua kunnolla. Vesi on varsin miellyttävä elementti vaikka tulimmekin vedestä jo kauan sitten devoni-kaudella. Veden tulee olla kuitenkin hallitussa tilassa kuten roomalaisessa kylpylässä aikoinaan.

On tietysti makuasia se, millainen sauna ja kiuas on sitten kaikkein paras mahdollinen. Savusaunan nimeen moni vannoo ja varmasti se on yksi parhaista kiukaista mitä löytyy. Itse olen aitokiukaan kannalla koska se on varaava kiuas ja varsinkin kesäaikana kuumaksi lämmitetty kiuas antaa löylyä vielä seuraavanakin aamuna. Sen on kuitenkin matkan varrella oppinut, että ei parane ylenkatsoa mitään kiuasta ja saunaa. Sauna se on huonokin sauna.

Jälleen kerran mieli matkaa antiikin aikaan ja Roomaan. Suosittelen jokaiselle luettavaksi tätä varsin hyvää ja ytimekästä kylpylästä kertovaa WIKI-artikkelia. Tuhdimpi versio on luonnollisesti englanninkielinen versio ja se on kyllä lukemisen arvoinen. Suomeen on siis vakiintunut nimi kylpylä mutta oikea nimi tälle instituutiolle on kylläkin "termi." Tietysti moinen sana sotkee kovasti asiaa sillä termillä ja terminologialla ymmärrämme mekin jotain vallan muuta kuin saunan tai kylpylän. Siis jos joku sanoo menevänsä termiin niin saattaa kyllä hämmennyksiin monet ja jos ryhtyy pitämään luentoa terminologiasta ja puhuukin kylpemisen ja saunomisen syvimmästä olemuskesta aiheuttaa monelle hämmennystä.

Roomalaiset siis rakastivat kylpemistä eli saunomista. Hiki lensi varamsti ihan mukavasti kuumassa huoneessa jossa päästiin jopa kahdeksankymmenen asteen lämpötiloihin. Aitokiuaskin olisi ollut teknisesti mahdollista tehdä jo antiikin aikana mutta se sai odottaa aikaansa. Roomalaisten touhussa oli vain yksi huono puoli ja se oli polttopuiden todella kova kulukki. Pula polttopuistahan johti lopulta kylpylöiden sulkemiseen useimmissa kaupungeissa. Roomassa tietenkin kylpylöitä piti lämmittää jo yleisenkin yhteiskuntarauhan vuoksi, pääkaupunki on aina pääkaupunki. Voimme nähdä kuinka aika ajoin kohti pääkaupunkia, ikuista kaupunkia, kulkee loppumattomalta näyttävä härkävetoisten puukärryjen kolonna. Puuta kärrätään termeihin myös satamista jonne niin ikään käy puuta rahtaavien laivojen virta.

Jos roomalaisille kylpylä oli sosiaalisen elämän keskus niin nyt elämme hieman erilaista aikaa. Harva menee kylpylään saadakseen uusia sosiaalisia suhteita. Toisaalta uimahallien saunata ovat mainioita paikkoja, suorastaan klubeja joissa juttu lentää ja tuttavuuksia syntyy ja syvenee. Kyllähän kylpylöille olisi edelleenkin tilausta mutta saunomisestakin on vain tullut niin yksityisasia. Kun lämmität isoa kiuasta tuntikaupalla ja saunot sitten aivan yksin niin kyllä siinä on kysymys herätäkseen ja kyllä se myös herää. Samassa saunassa saunoisi kymmenen muutakin ihmistä ja senkin jälkeen kiuas olisi todella kuumassa iskussa. Ja kyllähän puuta menee vaikka kuinka paljon. Ajatellaanpas myös sitä millainen määrä polttopuuta palaa lauantaisin suomalaisissa saunoissa. Että vielä kaupungeissakin olisi isoja puilla lämmitettäviä saunoja onkin sitten oma lukunsa. Polttopuun menekki nousisi kyllä rajusti. Polttopuut ovat kyllä hyvä bisnes tänä päivänä sillä aika avuttomaksi on ihmislapsi käynyt. Klapikoneet ovat yleistyneet ja harvempi osaa käyttää enää kirvestä. Ja harvempi osaa käyttää sitä turvallisesti.

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

16 decembrius MMXI//: Indyn riemuvuosi on alkanut. Riemuvuoden porinoita vol. 1/366.

Riemuvuosi on koittanut eli viideskymmenes elinvuoteni. Käyköön tämä seuraava riemuvuoden julistuksesta:

8 "Laske seitsemän vuosiviikkoa eli seitsemän kertaa seitsemän vuotta. Kun vuosiviikkoja on kertynyt seitsemän eli vuosia yhteensä neljäkymmentäyhdeksän, 9 anna silloin seitsemännen kuun kymmenentenä päivänä puhaltaa torveen; tuona sovituspäivänä soikoot torvet kaikkialla maassanne. 10 Pyhittäkää viideskymmenes vuosi ja julistakaa maanne kaikille asukkaille yleinen omistusoikeuksien palautus. Se vuosi on riemuvuosi. Silloin jokainen maansa menettänyt saa sen jälleen haltuunsa ja jokainen orjaksi myyty saa palata sukunsa luo. 11 Viettäkää riemuvuotta joka viideskymmenes vuosi. Älkää silloin kylväkö älkääkä korjatko peltoon itsestään kasvanutta viljaa älkääkä kerätkö hoitamattomiin köynnöksiin kasvaneita rypäleitä, 12 sillä se vuosi on riemuvuosi, jonka tulee olla teille pyhä. Syökää vain sitä, mitä maa itsestään tuottaa.

13 "Riemuvuotena jokainen saa palata omalle maalleen. 14 Jos myytte maata toisillenne tai ostatte sitä, älkää tavoitelko kohtuutonta hyötyä. 15 Maksakaa toisillenne sen mukaan, montako vuotta on seuraavaan riemuvuoteen, ja määrätkää myös myyntihinta jäljellä olevien satovuosien luvun mukaan. 16 Mitä enemmän satovuosia on jäljellä, sitä korkeampi on hinta, ja mitä vähemmän on vuosia, sitä alempi on hinta, sillä myyjä ei myy maataan, vaan ainoastaan tietyn määrän satoja. 17 Älkää pyrkikö hyötymään toistenne kustannuksella, vaan pelätkää Jumalaa. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.

Vanha testamentti. Kolmas Mooseksen kirja, 25 luku jakeet 8-17.

Jatkan edelleenkin tämän blogin parissa ja tulen kirjoittamaan nyt ihan tosimielellä kolmensadankuudenkymmenenviiden stoorin kirjoitussarjan jossa tarkastelen ihmiselämän eri ilmiöitä yhden aa-nelosen puitteissa. Mistä aloitan huomenna kun tämä julistus jää oman päivänsä karsinaan, en todellakaan tiedä tätä kirjoittaessani kun kello on rientänyt jos vartin yli yhteen. Jokaisella päivällä on oma riemunsa ja murheensa. Tämä ei ole niistä kaikista suurimpia.

Että mitäs tässä kummempia. Paljastan nyt sitten mikä ihan oikeasti on mielikappaleeni. Sehän on tietysti tämä:

http://www.youtube.com/watch?v=s5B9HkTuyhU

Elikkä Beethoven yhdeksännestä osa "alla marchia."

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

15 decembrius MMXI//: Huomenna alkaa riemuvuosi.

Niin alkaa ja tänään on kai tehtävä jonkinsortin valmisteluja asian vuoksi. Odotettavissa on noin 500 viestiä facebookin kautta. Parasta siis veilä kerran selittää mitä tuolla riemuvuodella oikein tarkoitan. Kyseessä on siis raamatullinen ajatus, ajatus joka tuskin koskaan toteutui. Kyse on uskonnollis-hurmoksellisesta fantasiasta ja se liittyy tietyllä tavalla ns. kulta-aikaan liittyvään ajatteluun. Tiettyjä yhtymäkohtia sillä on siihen ajatteluun jonka Rooman kansallisrunoilija Vergilius puki sanoiksi Georgica-teoksessaan. Vergilius tarkoitti saturniaalisen ajan koittamista, ja siihen liittyi maan tuoton yltäkylläisyys. Mutta asiaan...

Miten sitten viettää riumuvuotta? Varmasti monellakin tavalla, mutta periaatteessa ihan vaatimattomasti. Kyse on siis siitä että elämässä koittaa viideskymmenes vuosi ja ihminenhän palautetaan silloin hänen oikealle omistajalleen eli tässä tapauksessa minulle itselleni. Ehkä tässä on parasta taas käyttää teesimenetelmää jotta asia tai jokin sen juonnen paljastuisi vielä itsellekin. Kuka tietää...

I Kun viideskymmenes vuosi koittaa niin ihminen palautetaan hänen oikealle omistajalleen. Ihmisen tulee olla tähän hyvin valmistautnut.

II Harva ihminen kokee toisen riemuvuoden. Mitä ihmisellä on ensimmäisenä riemuvuotenaan sen tulee kestää loppuelämän ajan.

III Vaikka oppisikin ja jopa tekisikin jotain uutta niin se perustuu kuitenkin vanhalle pohjalle ja perustuksille.

IV Riemuvuosi kestää koko vuoden ja sen tulee myös näkyä. Viideskymmenes syntymäpäivä päättää riemuvuoden. Riemuvuoden päättyminen ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että siitä alkaa suru.

V Ihminen palautetaan hänen oikealle omistajalleen riemuvuoden koittaessa, mutta sen tulee myös tarkoittaa sitä että ihminen löytää itsensä.

VI Riemuvuosi ei saa johtaa itsekkyyteen vaan ihminen palautetaan myös hänen oikeille ystävilleen ja muille hänen läheisille ihmisille.

VII Riemuvuosi on vakavanjouhea asia. Ilon ja riemun tulee olla hillittyä mutta rajatonta. Silti voidaan mennä äärimmäisyyksiin.

VIII Riemuvuoden viettämisessä ei ole kyse siitä, että vietettäisiin pitkiä syntymäpäiviä.

IX Riemuvuodessa asuu myös annos surua siitä, että ollaan pääsääntöisesti eletty elämän puolivälin ylitse. Riemuvuosi on kuitenkin monella tavalla remonttivuosi.

X Riemuvuoden aika ihmisen tulee antaa muille enemmän kuin hän heiltä ottaa.

Huomenna julkaisen riemuvuoden julistuksen ja kerron miten se ilmenee täällä teräsmies-blogissa...

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

14 decembrius//: Mietteitä eilisten teesin jälkeen, myös mietteitä elämän ei aloilta. Keskipaksua sekaporinaa.

On se vain niin ihmeellistä että kaikkein epätoivoisimmilla hetkillä ihmislapsi voi innostua niinkin paljon kuin eilen illalla. Kaikki näytti jo menneeltä mutta sitten välähti. Ehkä käsitteitä täytyy kuitenkin venyttää vielä ja ajatella että asia oli tavallaan päässä vaikkei se vielä netissä ollutkaan. Mutta eniwei tulipahan tuokin nähtyä ja eihän tuollaisen putken katkeaminen vielä paha asia ole ja kun ei olla missään mittarissa ja sanktioiden alaisia tämän suhteen niin mikäs tässä on palloillessa ja pollotellessa.

Teesilista on menossa julkaisuun peräti hartauskirjoituksen muodossa ensi viikolla täällä Auranmaan kreivikunnassa ja formaattikin on todennäköisesti haluamani. Omaperäiseksi niitä ei voi sanoa enkä elättele mitään suuria toiveita että joku huomaisi niissä jotain hieman parempaa aforistiikkaa. Sellaista en todellakaan tavoitellut. Mutta että kone lähti jollakin tavalla käyntiin on tietenkin iso ja huomattava asia ja oikein hyvä asia. Nyt on vain lopetetttava tämä turha paarustelu ja siirryttävä vielä jouluevankeliumin maisemiin.

Kksi viimeistä teesiä olivat niin ohuita, että pakko oli ryhtyä paikkoamaan ja ihan hyvin siinä saattoi käydäkin ja kävikin ainakin yhdessä suhteessa. Nyt kokonaisuus on ainakin heiman vaikeaselkoisempi ja se todella oli tarkoituskin. Joku voisi tietenkin sanoa, että kirjoita sellaista että ymmärrät itsekin. Nyt on pakko vain anoa, että kyllä tämän ymmärtää tällä kertaa varsin helposti eikä tee edes tiukkaa. Pitkä joulukalenteri olikin sitten helppo saattaa ajan tasalle näillä teeseillä.

Mutta ajatukset matkaavat kyllä jo jääkiekkoilun juniorien MM-kisoihin ja meidän ykkösketjuumme. Siinähän pelaavat Granlundin veljekset ja Teemu Pulkkinen. Kolmikko on tahkonnut tällä kaudella SM-liigassa 64 pistettä. Kanadalla on joukkueessaa NHL-liigassa pelannetita kaverita, mutta onhan meillä sentään Mikael Granlund. Mikael on oikeassa siinä millä konsteilla menestystä saadaan. Joukkueen on kasvettava ottelu ottelulta ja erä erältä. Marginaalit ovat pienet ja Granlund on kisojen supertähti jos ehjänä pysyy. Ja mikseipä sitten pysyisi?

Politiikkaakin poliitkot tekevät ja ovat tehdäkseen. Soini karjuu ja muut hirnuvat. Olkoon se niin, ja niin olkoon. Meikä on nyt harvinaisen tyytyväinen asioiden tilaan ja muutenkin. Tuskinpa olisisin Helsingin illassa äitynyt kirjoittamaan eilen teesejä jouluevankeliumista vaikkpa jonkin olutravintolan hämyssä pakollislla tiistaisella ilta-pieriinillä. Jotain muuta olisi varmasti tullut tehtyä mutta sitä ei nyt koskaan saa tietää. Aikansa kutakin ja jokaisella asialla on määrähetkensä, kaikilla asioilla auringon alla.

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

13 decembrius MMXI//: Puhutaan sitten vaikka jouluevankeliumista.

Koska siitä täytyy sitten puhua vähän enemmänkin kun keretään. Näin vanhemmiten asiaa voi tarkastella jo vähemmän sensaatiohakuisella tavalla. Tietenkin taas kohta lehdet ovat täynnänsä asiaa ja koko rakennelma halutaan selittää yhdeltä kantilta ties vaikkapa miksi. Jotta tässä pääsisi taas kerran ehkä jopa jouhevan ajattelun jäljille niin ehkä sitten vanha kunnon teesimenetelmä on paras vaihtoehto. Nimittäin teesit ovat tiivistämisen kannalta olennaisen tärkeitä joten ja siispä asiaan:

I Jos jouluevankeliumi on täysin Luukkaan keksimä juttu niin se on mahdollinen ja tosi juuri tämän takia. Totuutta ei voi olla ilman valhetta.

II Jouluevankeliumi piti kirjoittaa jotta ihmisillä olisi unelmia ja että Jumalan pojan maailmantulolla olisi arvoisensa puitteet.

III Jumalakin halusi unelmia ja siksi hän ei jättänyt Luukasta rauhaan.

IV Jeesus ehkä tuli Jumalan pojaksi valinnan kautta, mutta ihmiseksi hän tuli vasta jouluevankeliumin kautta.

V Jouluevankeliumi on kahden ruhtinaan evankeliumi. Mutta keisari Octavianus Augustus oli Jumala joka tuli kuollessaan ihmiseksi, Jeesus oli ihminen joka tuli kuollessaan Jumalaksi.

VI Jouluevankeliumia ei olisi voitu kirjoittaa ilman aasia. Luukas ei kuitenkaan ollut aasi vaan aasi oli ihan oikea aasiaasi-aasi, siis mitä aasimaisin aasi.

VII Aasia ei Luukas halunnut mitä ilmeisimmin mainita koska silloin Rembrandt ei olisi voinut maalata mainiota tauluaan.

VIII Jouluevankeliumin henkilögalleriaan kuuluu nimeltä mainittujen ja aasin lisäksi myös kirjoittaja Luukas ja lukija.

IX Myös lukemattomat ihmiset kuuluvat jouluevankeliumin henkilögalleriaan ja hekin saavat nähdä aasin.

X Täysin absurdi, mieletön ja epätosi jouluevankeliumi on se väkipyörä jolla Raamatun arvovalta ja uskottavuus voidaan vielä palauttaa.

XI Mielettömyyden piti tulla sanaksi jotta me voisimme olla järkeviä. Jumalan piti häpäistä itsensä jotta meillä olisi rauha.

XII Ihmisen ongelma on siinä, että hän yrittää olla Jumala vaikka Jumala halusi tulla ihmiseksi.

XIII Jouluevankeliumi on tiimalasin ohuin kohta. Toisesta suppilosta virtaa uskottavaa ja toisesta käsittämätöntä.

Tänään jaksoin tämän vaikka en siihen vielä aamulla uskonut. Kolmetoista teesiä jouluevankeliumista. Huomisesta emme tiedä. Ajattelen järjettömiä ja siksi saan elää. Kiitos siitä. Kiitos siitäkin että olen takaisin maan pinnalla ja oikealla aikavyöhykkeellä...

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

12 decembrius MMXI//: Loppuuko veto, ei nyt sentään…

Nimittäin on pitänyt mennä jo välillä heliopaussisiin asetuksiin että kaikki pysyisi kohdallaan mitä tulee perusbloggaamiseen. Vauhtia rasittaa välillä monet asiat ja vaikka sanomista olisikin niin ei vain onnistu, ei onnaa sitten millään konstilla. Aikaisista herätyksistäkin on joutunut tinkimään että jaksaisi. Unen tarve on ollut hieman suurempi ja muutenkin on nollut hankalaa. Asia hoituisi kuntoon kun pääsisi illalla koisoolle jo aikaisemmin mutta minkäs teet. Talven ja piemän syyksi tätä ei voi sanoa, onpahan vain. Ja kun päivä päivän päästänsä on vain kovia päiviä niin minkäs sitten asioille teet. Hengissä kuitenkin ollaan joka päivä oltu illan tultua ja se lienee parasta. Nyt on sitten kirjoitettavava kaksi blogia peräkanaa jotta pääsisi taas omalla planeetalle ja peräti oikealle aikavyöhykkeelle ja se tehdään.

Mennäänpäs sitten Tyynenmeren rannalle ja Anaheimiin. Joukkueen tilanne ei ole toivoton, mutta se vaatisi aivan käsittämättömän paljon. Nyt kasassa on 21 pistettä kun pelejä on alla 29 ja kaulaa viimeiseen pleijaripaikkaa on 10. Läntisen konferenssin tällä haavaa kahdeksannella joukkueella eli San Josella on kaksi otelua vähemmän pelattuna. Seitsemännellä joukueella on yhtä paljon pelejä alla pinnoja 32. Paljon pitää siis sattua ja tapahtua ja ennen kaikkea yhteenkään häviöön ei ole varaa vähään aikaa, ei tänä vuonna. Edes kymmenen ottelun voittoputki ei vielä Anaheimin Ankkoja pelasta. Mutta kaikki on toki mahdollista.

Nuorten MM-kisat niin ikään jääkiekossa lähestyvät ja isäntämaana on Kanada. Joukkueemme kipparina on itseoikeutetusti Mikael Granlund. Onhan porukassa tekijäpoikia muitakin, mutta on niitä muillakin. Kanada isäntäjoukkueena on todella kova ja vahva yhdistelmä olivat olosuhteet mitkä hyvänsä. Viimeisen kolmentoista vuoden aikana vaahteranlehtiset on aina ollut mitaleilla. Viimeisen kerran mitaleitta he jäivät vuonna 1998 kun kisat olivat Suomessa. Siinä Kanadan joukkueessa pelasi hyvin tehoton ja ilmeisestä loukkaantumisesta kärinyt sittemmin superstara Vincent Lecalvalier. Kovin oli mies aneeminen. Muistan asian sattumalta kun katsoin Helsingissä paikan päällä noin 20 ottelua.

Että Kanada on aina kova joukkue ja Suomea ei nyt noteerata jostain systä niin ylös kuin pitäisi. Mutta onpahan kaveriella lupa ja mahdollisuus näyttää mihin pystyvät. Kisoista voi tulla Granlundin kisat tai sitten niistä ei tule. Mies on vasta neljäs pelaaja josta tulee tiettävästi nuorten MM-kisojen pelaaja jolla on aikuisten maailmanmestaruus taskussaan. Joukkoon kuuluvat Peter Forsberg, Patrice Bergeron ja Niklas Bäckström. Mutta on siinä tekemistä Granlundilla jos mielii rikkoa Peter Forsberin piste-ennätyksen vuodelta 1993. Silloin Forsberg takoi seitsemääs ottelussa uskomattomat 31 pistettä. Siihen tavittiin seitsemän maalia ja 24 syöttöä. Heillä olikin varsinainen ihmeketju johon kuului tietysti kaksi muutakin kaveria. Samoin seitsemän ottelua pelannut Markus Näslund sai kasaan tehot 13+11. Kolmatta kaveria on aina heiman vaikea muistaa mutta eikähän seki vielä tule mieleen... Pitäisi muistaa koska tuo kolmas mies pelasi aikoinaan myös fanittamassani Montrealissa... Okei... Piti käydä Modo: kotosivuilla jotta miehen nimi selvisi ja hänhän oli Niklas Sundström. Eikä niin huonosti häneltäkään kun kerran 10+4 tehot sai. Kolmikon tehot olivat siis 31+24+14=69 ja jos asia ilmaistaan toisin keinoin niin 30+39=69. Ei nyt sanota vielä mitään, mutta kaikki on mahdollista. Itse Forsberg sai kolmista Nuorten MM-kisoista saaliikseen yhteensä 42 pistettä. Granlund on pelannut kahdet kisat ja kasassa on 10 pistettä...

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

11 decembrius MMXI//: Katkotut sormet ja enkelten suru.

Nimittäin tekstuaali-televisomme on julkaissut näinä uutimen joka ei jätä kylmäksi, mutta ei kyllä lämmitäkään. Kyseessä on kauhea uutinen jollaisia ei tosiaankaan toivoisi koskaan saavan luettavakseen:

”Suomessa surmataan eniten lapsia länsimaissa, kertoo Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalainen. Kun meillä kuolee viisi lasta 100 000 lasta kohden vuosittain, on esimerkiksi Ruotsissa luku 0,6. Suomessa vanhemmat pahoinpitelevät jollain tavalla arviolta noin 50 000 lasta vuosittain. Lapsen surmaa useimmiten mielenterveysongelmista kärsivä äiti. Riskitekijöitä ovat vanhempien itsetuhoisuus, runsas alkoholinkäyttö ja perheväkivalta. Vanhemmille tulee tarjota enemmän apua, sanovat tutkijat.”

Mitähän tähän sanoisi Anna-Liisa-nimisen murhenäytelmän kirjoittanut Juhani Aho? Sanonpas suoraan että meidän suomalaisten maahanmuuttokriitikoiden ja kovasti islamista kriittisesti kirjoittavien on ihan turhaa rätistä musulmaanien ympärileikkauksista (Ja nyt puhutaan ihmis-urosten esisnahan poistamisesta) ja yhtä turhaa on myöskin puhua mooseksenuskovein vastaavasta tavasta. Tyttöjen ympärileikkaus ei ole islamilainen tapa eikä islam sitä vaadi. Mutta asiaan…

Suomalainen kuolemankultturi on raaka asia ja valitettavampaa on se, että emme ymmärrä käyttäytymisemme juuria. Ehkä olemme lähempänä luontoa kuin muut kansat ja vaikka saimme kirjakielemme, Raamattumme, Kalevalamme, kulttuurimme kultakauden, Sibeliuksen ja Talvisodan kunnian päivät niin olemme kuitenkin tulleet varsin vähän aikaa sitten puusta alas. Tai pitäisikö sanoa pikemminkin että olemme päässeet puuhun vasta vähän aikaa sitten. Eihän puu mitenkään kielteinen asia ole missään tapauksessa ja onhan siellä jopa turvallisempaa kuin savannilla. Vai pitäiskö tässä tapauksessa puhua peräti tundrasta. Tundra-apinoitahan me olemme jos asia sanotaan hienostelematta ja suoraan.

Vanhempien itsetuhoisuus, runsas alkoholinkäyttö ja perheväkivalta ovat raju yhtälö jos ne sattuvat kaikki yhden perheen kohdalle. Yksikin noista asioista on riittävä antamaan lapsen kehitykselle varsin huonon ennusteen. Toisaalta on kyllä muitakin asioita jotka eivät ole kovin hyvä minkään ennusteen kannalta. Että joku lapsi kuolee on asioista vain jäävuoren huippu. Elää koko elämänsä pahojen traumojen kanssa on varsin kauhea asia. Kuinka paljon kansamme historian mahtuu kärsimystä kotona ja omissa oloissa. Se on katkottujen sormien ja enkelten surujen historiaa.

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

10 decembrius MMXI//: Ihan vaan kun mitään ei olisikaan - etsiskelevä sekaporina.

Isot ihmiset viitsivät jauhaa kaiken maailman asioista. Otetaanpas nyt sitten vaikka tämä EURO-jupakka. Kukaan ei voi asialle mitään eli sille miten asiat lopulta mataavat ja ovat. Kukaan eiu meistä eruroa voi kaataa, eti pieni ihminen, ei Timo Soini ekä kukaan muukaan. Se nyt vain menee jos on mennäkseen ja jos joku yrittääkin nopeuttaa ja pystyisi siihen, niin ei voi tietää mikä olisi lopputulema ja ennen kaikkea se, onko nopea Euron loppu hyväksi vai onko hitaampi ratkaisu tarpeellinen? Kaatuu se kuitenkin ja jos haluaa olla avantkarti niin asiasta puhuminen on loppunut jo ajat sitten.

Ja sitten on tämä joulu. Jos joulukuu menee yhtä nopeaan kuin marraskuukin niin eipä tässä ole ihmislapsella mitään hätää. Kaikki menee todellan nopeaan ja pian ihmetellään uuden vuoden kanssa mitä tuleman pitää ja varmasti kaikenlaista tuleekin. Talviurheilun kannalta eletään todellista rospuuttoa.

Joulu pyörii jo mielessä ja ennen kaikea jouluevankeliumin toinen ruhtinas elikeisari Augustus. Otanpa tähän retropalan ja meditaatiota varten kolemen vuoden takaisesta saarnasta tällaisia pätkiä:

Jouluevankeliumin Augustus oli mahtava mies. Mutta kuinka mahtava? Ison sisarkirkkomme, roomalaiskatolisen kirkon jouluyön messussa on yksi asia joka saa luterilaisen hyvin kateelliseksi, no ehkä siinä on toinenkin asia ja se toinen a sia on vuoropsalmi ja sen sanat ja sävelmä. Mutta se ensimmäinen ja tärkeämpi. No sehän on jouluyön julistus. Siinä mainitaan keisari Augustus, totta kai! Ja näin siinä sanotaan: Anno imperii Octaviani Augusti quadragesimo secundo: toto urbe in pace composito… Niin, rauha vallitsi kaikkialla, mitä nyt pieniä rajakahakoita lukuunottamatta.

Maailman mahtavin mies oli kuitenkin myös hyvin onneton mies. Mailman rikkainkin mies hän oli vaikka hän oli hyvin vaatimaatomin Rooman kansalaisista. Jos joku purnasi siitä että viinin hinta on taas noussut saattoi hän sanoa että olen rakennuttanut uusia vesijohtoja ja puhdasta vettä saa ilmaiseksi rajattomia määriä, juo vettä!

Augustuksen vaatimattomuus oli hämmästelyn aihe satojen vuosienkin päästä kun Roomassa kävi matkailijoita. Jotka vain näkivätkin hänen kotinsa, siis suoraan sanottuna kotimuseon, ihmettelivät ylen suuresti. “Ai tämäkö muka on suuren ja mahtavan Augustuksen koti, tuossako hän muka nukkui ja tuossako hänen tuolinsa muka on…” Hyvänä päivänä hän saattoi lahjoittaa loistohuvilan Caprin saarelta kenelle halusi. Kuitenkaan hän ei ollut mikään saituri-luonne, päinvastoin. Mutta yhtä häneltä puuttui ja se oli perhe-onni. Näin hän antoi elävän esimerkin, parhaan esimerkin siitä, että mahtava asema ja rikkaus ei taka onnea henkilökohtaisessa elämässä. Ja kun hänen hallitsija-sukunsa jatkui niin näytti siltä että keisaria seuraa aina vain hullumpi mies; alkoivat varsinaiset hulluusolympialaiset. Augustuksen valta oli perustettu väkivallalla ja roomalainen sotamiekka, kaksiteräinen gladus oli juonut tavattoman monen kansalaisen, viattomankin verta. Tuntui kuin karmea kirous olisi asunut hänen ja hänen perheensä päällä noiden asioiden vuoksi…

Tänään vastaava tarkoittaisi vaikkapa sitä, että Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen presidentti voisi hallita maailmaa omalta kotimaatilaltaan tekemättä näennäisesti mitään, hänen poliittinen etujoukkonsa vain toimisi niin kuin oletetaan isännän haluavan ja tekevän, eikä mitään tehtäisi vastoin hänen tahtoansa. Vaikka usein näyttäisin siltä että tehtäsiin aivan järjettömiä päätöksiä, ja näyttäisi siltäkin että nyt on menetelty ensimmäisen kansalaisen tahdon ja edun vastaisesti, niin lopulta olisi kaikki kuitenkin hyvin, kaikilla pääsääntöisesti asiat kohdallaan ja maassa ja maanpiirissäkin rauha. Ja tietystikin; keisarin tahto oli toteutunut ihan noin sattumalta, ja ikään kuin bonuksena kaiken muun hyvä ja hyödyllisen lisäksi.

Pistää vähän miettimään, mutta meiltähän tämä käy. Ei muuten ollut Augustuksen toto orbeessa mitään rahahuolia ja euromurheita. Sesteritus oli kovaa valuttaa:

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

09 decembrius MMXI//: Irrationaalista puhetta kun muutakaan ei jaksa - köyhän miehen sekaporina.

Näin se on ja siltä se myös näyttää. Mutta kumpi puhkesi ennen, ruusu vaiko lumi. Satoiko lumensohjo ruusun niskaan vai toisin päin. Näinhän se on. Jouluvirsikin, yksi kristikunnan kauneimmista lauluista puhuu siitä kuinka Iisain ruusu on puhjennut kukkaan keskellä pakkasten. Runot ovat mitallisia ja metrisiä joten onkin syytä todeta myös seuraavaa:

"On ruusu Iisain juuren nyt kukkaan pujennut,
pimeitä talviöitä näin ehkä valaistaan."

Eikä ainoastaan ehkä vaan ihan oikeasti ja varmaakin varmemmin. Yhteen hienoimmista, ehkä hienoimpaan joululauluun mitä maapalleroisemme päällään kantaa, on yhdistynyt sinänsä tosiasiallinen mutta kepeä joululaulu "No onkos tullut kesä." Runous, metriikka ja irrationaaliset oivallukset ovat varsin ihmeellinen yhdistelmä kun sen oikein oivaltaa, vähän niin kuin itse elämäkin josta kaikki on pohjimmiltaan lähtöisin.

Sitten on tietenkin hyvin perinteisen adventtivirren, virren 7, elikkä "Valmistu Herran kansa" toinen säkeistö, tarkemmin sanottuina sen alku "Suurelle viraallenne, nyt tieta raivatkaa." Yksi sivulehtipersoonani eli kanttori "Hemmo Hunninen" joka on sanoittanut ja sovittanut mm. "Oman itsensä paremman aamuvirren" eli Hemmo Hunnisen paremman aamuvirren on vääntänyt nämä sanat muotoon "Suurelta vieraaltanne nyt leipää kerjätkää!" Itse asiassa noissa sanoissa on asia sanotu harvinaisen rehellisesti. Suuri vieras tuli tuomaan elämän leipää ja sitä kaikki tarvitsevat ja tästä faktuumista emme ylitten emmmekä ympärikään pääse.

On muuten ihmeellistä kun juutuuppiin laittaa hakusanaksi Hemmon Hunninen, niin sehän lykkää kummasti Hemingwayn tyrkylle. Hemmo Hunninen on syntynyt eräistä mielikuvista jo kauan sitten, tarkemmin sanottuna jo 1980-luvulla. Mutta palaan tähän asiaan vuonna 2030 kun persketiiviä ja turvallisuutta on riittävästi. Hemmo hunnisen esikuva näet on aika ihmeellisesti derivoitava ja vielä elävä henkilö. Mutta taatusti kukaan ei fattaa..

On se vain veikeät kun Hesassa immeiset delaa ja täällä Varsinaisemmassa Suomessa sana koetaan vieraaksi. Ilmaisuhan on todella hieno ja lämmittää todellakin paljon tällaisen elämäntapa-roomalaisen mieltä varsinkin talvella. Se on nyt ja siitä emme todellakaan ylitten pääse. Otetaan ilo sitten irti. On myös aika päästää irti sika eli sus scrofa domestica. Sus siunatkoon ja sus on ollut meille immeisille todellinen siunaus vaikka kärsittykin on trikiineistä jersiliaan. Kaikkihan eivät sikaa ylistä eivätkä sitä syö. Ennen ajanlaskua elänyt Apion-niminen oppinut hellenisti jopa kehitteli teorian siitä miksi juutalaiset eivät syö sikaa. Hänen mukaansa heille oli tullut Egyptissä kammo tuota otusta kohtaan koska he olivat saaneet siellä syyhyn siasta. Eipähän muuten pidä paikkaansa, vaikka metodologiselle epäilylle ja poisepäilyllekin pitää sijansa antaa. Elikkä Juhani Leskinen olkaa hyvä:

http://www.youtube.com/watch?v=lk1s6zGKIQI

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/