tiistai, 3. tammikuuta 2012

03 januarius MMXII//: Millainen talvi tästä oikein vielä tulee. Riemuvuoden porinoita. vol. 19/366


Loppujen lopuksi sitä ei edes tarvitse miettiä sillä nyt on talvi ja ei siinä sen kummempaa. Voi olla että emme näe kunnolisa pakkasjaksoja ainakaan etelässä, mutta miksi pitäisikään. Ja pitää muistaa, että tänään on jo 12 päivää siitä kun aurinko käänsi meille valoisamman puolensa. Päivä on pidennyt joulukuun pimeimmästä jo varttitunnin verran ja se on todella paljon valoisaa jos aisan uskoo, ymmärtää ja vieläpä haluaa oivaltaakin. Paljon huonomminkin voisivat asiat olla. Ennen vanhaan oltiin onnellisa jos siitä kun päivä todellakin oli pidennyt vartin verran. Se oli jo uuninlämmityksen verran. Jos nimittäin on varastossa kuivia ja pienieksi pilkottuja puita ja hyviä sytykkeitä niin uunin, tai mikä se nyt onkaan, saa syttymään, palamaan ja tuottamaan lämpöä ja kiehuvaa vettä varttitunnissa eikä edes tee tiukkaa.

Se vain on monelle sitten vaikeaa jos kohta mahdotonta ymmärtää, että päivä pitenee näin aluksi illasta ja sitten vasta auringonnoususta. Mutta minkäs teet kun valtaosa kansalaisista on lietsottu kaamosmasennukseen ja muutenkin sellaiseen v-kirjaimella alkavaan mielentilaan. Ja tietenkään Kataisen hallitus ei tee yhtään mitään. Onkohan Alexander Stubb eli tämä meidän Stubbarimme väärällä postilla. Uskon Stubbarin, tämän mainion hyppeliherramme, olevan paras mahdollinen mies talviministeriksi. Hän nauttisi luottamusta yli puoluerajojen ja voisi niitä jopa hämärtää, tai mikä paremmin talviministeri sopisi niin peräti huurtaa. Kaiken lisäksi talviministeri olisi mitä parhain osoitus siitä, että suomalaiset ovat sisäistäneet todella hyvin sen mitä ns. maabrändi-mietinnössä sanottiin. Talviministeri olisi mitä suurin oivallus oloissamme sitten Suomi-konepistoolin, AIV-rehun ja ETYKIN.

Mutta ei yksi pakkasviikko vielä talvea tee, eikä välttämättä toinenkaan. Kolmannen myötä hanke menisi harkintaan ja vasta neljäs olisi kaiken tämän jälkeen optio. Talvi on kuitenkin jos keskuudessamme ja tämä olkoot sitten se suurin paradoxi mitä asiasta on mahdollista sanoa. Nykyään, tai ainakin toistaiseksi on aiheellista miettiä sitä, onko kesä enemmän meillä kesä kuin talvi on meillä talvi. Jos jatellaan kahta viimeistä vuotta niin asia on suurin piirtein fifty-fifty. Ei sen enempää eikä vähempää, mutta fifty-fifty se on.

Talvesta voi nauttia vaikka ei kovasti pakkasta olisikaan. Riittää oikein hyvin jos on suhteellisen kirkkaita talviöitä eli pimeää valoisan päälle. Silloin on tähtitaivas parhaimmillaan ja jos on vielä täysikuu niin se voi lietsoa jokaista alkuvoimaisiin tekoihin ja temppuihin. Yksi niistä on pilkkoa polttopuita jos valmiita pölkkyjä vain on olemassa, ja mikseipä sitten olisi. Tapanin-myrskyn jälkeen on puita nurin ja pölkkyjä saa kunhan vain näyttää kaatuneille puille vähän sahaa. Moni ahkeroi nyt metsätöissä ja ne joilla on kenttäsirkkeli tekevät nyt varsin hyvää tiliä. Työtä on urakalla luvassa kesään saakka. Lautaa, lankkua ja hirttä. Nyt on parruvoimaloillekin poltettavaa...

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Torsti,

Et ehkä ymmärrä tätä intervalli harjoitusideaa...siinä harjoittelu ei ole massiivista...ei mitää sellaista mitä aikanaan teit...se meni askeesin ja katolisen ruoskinnan puolelle...sellainen intervalli treenaus mistä puhun...siinä itse harjoittelu vie vain max 20 minuuttia...ja vuoropäivinä rakennat itsellesi lihakset...sunsta tulee bodaava pappi...kroppa, se on herran temppeli:)...eikä mikään väärien elämäntapojen roskatunkio.

tsekkaa...tabata..that's the word...ja osta itsellesi pyörä kevääksi...pistä kirjurikissa reppuun ja lähtekää yhdessä...

fitness on....tie, totuus ja elämä!


http://well.blogs.nytimes.com/2009/06/24/can-you-get-fit-in-six-minutes-a-week/

indy kirjoitti...

meikällä on kaksi polkupyörää. tänäänkin tein polttopuita moottorisahalla sahasin pölkkyjä ja sitten kuutamonvalossa pienin ne ja kuorin jokaikisen männynklapin. muhkea kottikuormallinen klaqpeja joilla lämmittää aitokiuassauan kerran ja polttelee kolmena iltana hellavalkeaa pappilassa. kunhan ne ensi saa kuivaksi. se on nerokas ja yksinketainen konsti kun sen kerran oivaltaa..

kommentoi taas seuraavia kirjoituksia. laitan otsikkokuviin aina silloin piiloviestejä jotka vain sinä ymmärrät.