Ajatus vallankumouksesta ei tule ensimmäisenä mieleen kuullessamme päivän evankeliumin. Matteuksen kertomus, perinteinen loppiaiskertomus, muistuttaa paljon varsinaista jouluevankeliumia, Luukkaan kertomana. Paimenten tilalla ovat nuo itämaan viisaat, ja molemmissa kertomuksissa mainitaan yksi maallinen hallitsija; Luukkaalla tuo keisari Augustus, ja Matteuksella Herodes. Luukas, joka kirjoitti kertomuksensa myöhemmin, etsi suurempaa näköalaa. Samalla tulemme ymmärtämään jotain myös evankeliumien synnystä. Luukashan tunsi Matteuksen evankeliumin ja varmasti käytti sen antamia mahdollisuuksia hyväkseen. Hän kirjoittaa aivan itsenäisen kertomuksen, ja niin oli tehnyt ennen häntä noin 10 vuotta aikaisemmin myös itse Matteus.
Missä Matteuksella oli kertomuksessa mukana juutalaisten kuningas Herodes, siinä Luukkaalla oli koko Välimeren maanpiirin hallitsija, Rooman keisari Augustus. Molemmat kertomukset sisältävät vallankumous-aiheen. Noita kahta maallista hallitsijaa ei varmastikaan tuoda kertomuksessa eteemme aivan tahattomasti. Ikään kuin meille haluttaisiin osoittaa se, että jotain uutta oli tapahtunut. Tässä Matteuksen loppiaiskertomuksessa tapahtuu vallankumouksellista. Maallinen hallitsija jää varjoon, uutta, aivan erilaista hallitsijaa kumarretaan. Tätä voisi pitää myös hyvin luterilaisena kertomuksena. Meillä kun on tavattu puhua kahdesta hallintavallasta. Totuushan on, että suuret Augustukset, ja pienemmät hallitsijat eivät maailmasta minnekään evankeliumien kirjoittamisen päivien hävinneet ole.
Tällaisella käsityksellä kahdesta hallintavallasta tarkoitetaan sitä, että Jumala kahdella tavalla hallitsee luomaansa maailmaa ja huolehtii siitä. Toisaalta Jumala hallitsee ”vasemmalla kädellään” eli laillisen esivallan, yhteiskunnan lakien ja oikeusjärjestyksen sekä erilaisten virkojen ja tehtävien välityksellä. Tätä kaikkea kutsutaan maalliseksi hallintavallaksi. Pitäessään järjestystä ja laillisuutta voimassa esivalta suojelee elämää ja edistää oikeuden tapahtumista. Tarvittaessa sillä on myös oikeus rangaista niitä, jotka rikkovat lähimmäisenrakkauden periaatetta vastaan sekä käyttää pakkokeinoja. Tällöinkin esivalta on Jumalan palveluksessa. Esivallan on kuitenkin kyettävä perustelemaan toimintansa järjellä ja pidettävä kiinni oikeudenmukaisuudesta.
Toisaalta Jumala käyttää hallintavaltaansa ”oikealla kädellään” eli kirkon kautta. Näin tapahtuu silloin, kun kirkko huolehtii Jumalan sanan julistamisesta ja sakramenteista. Näiden tarkoitus on synnyttää ja vahvistaa uskoa sekä auttaa kristittyä elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Tätä puolta Jumalan hallintavallasta kutsutaan hengelliseksi valta. Se tähtää samaan päämäärään kuin maallinen valta, mutta keinot ovat erilaiset. Hengelliseen valtaan eivät kuulu pakko, rangaistukset eivätkä vaatimukset. Kun ihminen uskoo ja alkaa haluta elää Jumalan tahdon mukaisesti, myös lähimmäisenrakkaus ja oikeudenmukaisuus voivat toteutua. Mutta jos kerran tällainen sopusointu sitten vallitsee, niin mihin tarvitaan vallankumousta. Oliko siinä itsessään vallankumousta, että tällainen Jumalan oikean käden hallintavalta alkoi kerran toimimaan. Ajatus on kyllä yksinkertaisuudessaan kiehtova, ja yksinkertaisin ratkaisu on useimmiten se oikea, mutta iso mutta jää pyörimään ajatuksiimme. Pitääkö nämä kaksi todellakin erottaa toisistaan.
Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan
www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/
0 kommenttia:
Lähetä kommentti