Miten se sitten toimisi käytännössä? Siis tämä yleinen terveyspappeus. Tietystikin tällainen lähtee liikkeelle siitä, että tarpeeksi suuri kriittinen massa eli tässä tapauksessa ihmisjoukko ryhtyy toimimaan niin kuten on tarpeen. Joukkoa kasvattaa yleinen tietoisuus yhteiskunnan tarjoamien peruspalvelujen heikkenemisestä. Ihmiset ryhtyvät hankkimaan tietoa erinäisistä asioista ja panevat toimeen ensin omassa elämässään terveysreformin ja sen jälkeen he ovat pyrkimyksen eläviä esimerkkejä. Hyvä olo ja sen taustalla oleva perusterveys näkyvät kauas ja kaikkialle. Jokainen ihminen voi tavoittaa, verkostoitumisen laajuudesta ja sosiaalisuudesta riippuen, varsin paljon ihmisiä. Tässä vaiheessa pitää huomioida se, että tällainen kehitys vie parhaimmillaankin jopa kaksi vuosikymmentä. Että ihmiset kiinnittävät huomiota terveyteen on tietenkin huomattava asia. Mutta kun puhutaan hankkeen kansanterveydellisistä kustannuksista ei ole odotettavissa lyhyellä tähtäyksellä mitään suuria säästöjä. Pikemminkin kansantalouden lasku tulee olemaan suurempi tulevien hallituskausien aikana. Esimerkiksi nykyisestä villityksestä eli karppauksesta tullaan maksamaan vielä karmea loppusumma oireyhtyminä ja niistä koituvine kustannuksineen. Mitä kaikkea se sisältääkään. Luvassa on paljon syöpäkuolemia, masennusta ja työkyvyttömyyttä. Moni jää pois työelämästä lisäten myös tätä kautta yhteiskunnan kaikkinaista rasitusta.
Parhaiten hyviä terveysvaikutuksia edistettäisiin luonnollisesti perheissä, ja siellä missä on lapsia. Mutta hanke ei tule saamaan yhteiskunnallisia ulottuvuuksia vielä pitkään aikaan. Käytännössä johtavien poliittisten päättäjien tulisi ottaa tämä projekti omakseen eikä olisi pahasta jos se suoranaisesti olisi jonkun puolueen puolue-ohjelmassakin. Mutta siihenkin menee vielä paljon aikaa. Me suomalaiset olemme luonnollisestikin aatteiden ja aatevirtauksien suhteen aika tavalla riippuvaisia muista maista ja maailmasta. Näin olemme aina olleet ja ainoa aate joka täällä on jollakin tavalla menestynyt on suomalaisuuden aate. Niinpä onkin odotettavissa että yleinen terveys-pappeus aatteena voi syntyä, kasvaa, vahvistua ja saada kasvualustaa ensin muualla. Tämä on tietysti hyvin valitettava ja huono asia.
Ajatus yleisestä terveys-pappeudesta olisi kuitenkin hyvin linjassa ns. maabrändi-mietinnön kanssa. Sanottakoot asia vielä kerran. Se ei ole missään tapauksessa huu-haata vaan todella miettimisen arvoinen asia ja hanke. Sen olisi suonut tulevan otetuksi vakavasti ihan oikeasti ja laajojen kansalaispiirien olisi pitänyt lähteä kehittämään sen ajatuksia ja hyvää ohjelmanjulistusta. Ehkä kaikki ei sittenkään ole mahdotonta siltäkään kantilta että tämä ideologia voisi kasvaa ja vahvistua meillä ja sitten levitä täältä koko maailmaan. Mahdottomampiakin hankkeita on esitetty ja yritetty jopa panna toimeen.
Tämä jäi nyt vähä tällaiseksi varsin lyhyeksi pohdinnaksi. Ehkä pääsimme eteenpäin, ehkä emme päässeet. Joka tapauksessa on ollut Nyyrikin päivä ja päivä on tänään 32 minuuttia pitempi kuin viime kuussa viimävuonna joulukuussa jolloin oli kaikista pimein päivä. Huomenna sitten enemmän ja varmasti välillä jotain muuta kuin porinaa yleisestä terveys-pappeudesta. Nyt voidaan keskittyä pikku hiljaa joulukuusen polttamiseen. "Aattona uskolliset lehvät tupaan, nuuttina savuna ulos."
Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan
www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/
0 kommenttia:
Lähetä kommentti