
Kevät on lähempänä kuin uskommekaan ja viikon lämmin henkäys joka voi tulla koska tahansa vie pois sen mitä talven taikasivellin on saanut aikaan. Loskaa, märkää ja liukkaita ajokelejä se vain tietäisi, mutta mitä sen väliä. Tiet sulavat nopeasti. Tänä talvena olen itse opetellut uuden ajo-periaatteen ja se on ollut moottoritien välttäminen. Ei rapaannu auto eikä muutenkaan rispaannu kun kerran ei aja suolatuilla osuuksilla. Muutenkin on hyvä, että on liukasta. Jää turha kiirustelu pois. Kevät tulee ja se on todellakin lähempänä kuin uskommekaan. Jos lunta on talven huipun jälkeen vähän kuten siltä näyttää niin sulat maat koittavat pian ja silloin alkaa tulevan suunnittelu. Sen verran paljastan tilastani, että paino on ennätysalhaalla eli reilusti alle 200 paunaa ja menee alaspäin päivä päivältä. Kuun lopussa liikumme jo 190 paunan tuntumassa. Joulun aiheuttama tilapäinen painonnousu on takana ja tiukka roomalainen ohjesääntö puree. Kiloissa, tätä kirottua ranskalaisten keksimää yksikköä on joskus käytettävä, nykyinen paino on alle 90 kun se elokuun puolivälissä oli noin 104,5. Ihanne paino olisi tuollaiset 77 kiloa ja se on mahdollista saavuttaa tämän vuoden keväällä ja ennen elämän suuren riemuvuoden puoliväliä.
Ja mikä tärkeintä niin käsi on kunnossa ja tällä tarkoitetaan oikeaa kättä ja kunnossa oleminen on sitä, että puristusvoima on palautunut ja sillä voi tehdä melkein mitä vain. Tietynlainen liike ja täräys saa kyllä miehen voihkaisemaan lujaa ja silloin myös näkyy tähtiä silmissä. Moinen menee kyllä ohi parissa minuutissa ja sitten voi tehdä taas melkein mitä tahansa. Mitä tahansa tarkoitta sitä, että voi kääntää ja muokata maata, hakata kirveellä, moottorisahailla ja ampua jousipyssyllä. Pankrationiin ja muihin vastaaviin ei enää pysty. Lumen kolaus on vähän vaarallista puuhaa, sillä silloin tulee helposti tärskyjä ja tähtiä näkyy. Käden parantumisesta saamme jälleen kiittää kissaa ja hänen mainiota akupunktuuurihoitoa, ja tietenkin sähkö-magneettisia hoitoja. Oma kuntouttaminen on myös ollut tärkeällä sijalla.
Presidentinvaalit tietenkin kiinnostavat jonkin verran mutta mitään intohimoa ei ole vielä noussut. Intohimoa tulee sen sijaan suunnata kohti Kaliforniaa, jotta ensi yönä tulee täydet pisteen Phoenixia vastaan. Otteluhan on kotipeli ja sitä ei passaisi nyt tyriä millään tavalla, ei sitten millään tavalla. Ottelu alkaa aamulla klo 5 Suomen aikaa ja on sitten ohi joskus puoli kahdeksan tietämillä. Se olisi pikku hiljaa sitten jo Teemun hattutempun aika kun kerran Sakukin sai jos omansa pitkästä aikaa. Ajatellaan nyt vain kevättä ja ratkaisupelejä. Ketkähän ovat jäällä aina kun Anaheimilla on mahdollisuus katkaista ottelusarja. Kyllä siellä on ainakin kaksi kovan työmoraalin omaavaa suomalaista.
Mutta jos vielä jotain presidentinvaalista ja siitä ketkä ovat mukana toisella kierroksella. Kannatusta ovat viimä viikkojen aikana kasvattaneet Haavisto ja Väyrynen tai Väyrynen ja Haavisto. Niinistön haastaja löytyy näistä kahdesta ja tämä on tosiasia, joka on pakko sanoa ääneen. Ja jos mennään vielä pitemmälle niin on kai sitten pakko sanoa ääneen että Niinistön haastaja tulee olemaan Paavo Väyrynen. Toisaalta Haavisto voi tehdä vielä suuremmankin ihmeen. Mutta Haavisto ei pysty haastamaan Niinistöä, koska tässä maassa on vielä liian paljon homofobiaa. Haavisto kerää tällä hetkellä paljon ääniä naisilta ja sitä ei esimerkiksi Timo Soini kykene tekemään. Tosiasioille ei voi mitään ja se on tunnustettava. Muiden vuoro tulee kuuden tai kahdentoista vuoden päästä. Mitään en toivo enkä edes halua. Turha on taistella tutkainta vastaan…
Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan
www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/
0 kommenttia:
Lähetä kommentti