Pistetäänpäs tähän nyt tällainen pieni välipäivän tekele. Editoin siis vanhaa novellia ja nyt se on tässä asussa. Alkuperäinen kirjoitus on syntynyt muistaakseni joskus vuosina 1995-1996. Tämä liittyy siihen, että näin riemuvuonna on aika katsoa kaikkea mitä on tullut tähän saakka tehtyä...
-------------------
Sovintopäivä
Viimeiset vuodet eivät olleet kohdelleet rapistuvaa runoniekkaa, Turtsia, mitenkään viimeisen päälle lempeästi. Kehno taiteilijaneläke ja nuorten punaidealistien suosioinosoitukset lohduttivat hieman. Laativat laahaavia säveliä typeriin runoihin, ja hoilottavat niitä rinta kaarella. Viisi vuotta oli kestänyt taistelu keuhkosyöpää vastaan. Voiton puolella oltiin vihdoin. Turtsi ei kuitenkaan tiennyt, minkä vuoksi hän oli syöpää vastaan taistellut. Nuorempien kiusaksiko? Runosuolikin oli lopullisesti tukkeutunut vaimon kuoleman jälkeen.
Takana olivat myös riemulliset ryyppyjuhlat ja kapakkakierrokset. Vatsa ei oikein enää kestänyt monen päivän ryypiskelyä. Voi Antero minne katosit! / on kaupungin sykettä viinilasien ympärillä / kahdesta kolmeen on oikea aika / istuvat ihmiset suljetuissa tiloissaan, harteillaan seisova ilma / yökahvilassa nuoret älyköt / tunkee seuraan mies, sarkahousu, pömppömasu, kansanhenkinen / nostaa jalkaa, taas yksin istuu. Kenties kerran, kaksikin kesässsä.
Ennen oli niin hauskaa vain istua ja puhua paskaa, hyvien ystävien kanssa ja provosoida ihmisiä. Kertoa väliin juttuja vanhan työläisidentiteetin murtumisesta. Nuorempi väki piti erityisen paljon arvoituksellsisista runoista. Aamulla kaksi kalastajaa / toinen makean toinen suolaveden, totuuksia rikinlöyhkässä / vesi vanhin voitehista / roteva mies amforaa vuodattaa... Viinanvähyys veti mielen matalaan vireeseen. Joko taipuisi Medocin-ystävä kotiviinin valmistukseen? Artsi ja hänen henkilökohtainen ongelmansa, ränsistyneen ja tupakkayskäisen runoniekan ongelma...
* * *
Saatanan elämäntapasosialistit. Sosiaalidemokratian lapset. Vierasta teille on suolivyö ja työ. Työ on rahaa juomaan ja aatteisiin. Työ on pullo punkkua illassa niin kauan kuin rahaa riittää. Tämä on tärkeää, sillä punkkua juodessa opimme, sillä eihän työ ilo ole vaan rangaistus, siitä halusin laulaa. Mutta tulenhan mina aina kun pyydätte. Juonpahan perkele viinanne.
—Haloja, kiuka perkele soitaa tähän aikaan aamusta.
—Terve Turti, se on Palle tässä.
—Pitikö soittaa heti aamusta ja alkaa heti koukkuilemaan.
—Älähän nyt, älähän nyt veli hyvä… Olen tässä laatimassa esseetä teikämannin runoudeta. Oikein vakavaa sellaista, hyvin vakavaa. Nyt voitaisiin lopetella sotakirveiden kalistelu…
—Syö sinä vaikka sian persereikä saatanan Kilu-Kalle. Et tullut et syöpävuoteen viereen Turtsia katsomaan…
No en tullut, mutta sille ei nyt enää mitään voi. Kyllä sulle vielä väriviina, punkku ja vermutti kelpaa. Ajattelin kutsua teikämannin tänne kulttuuritalkoisiin. On kuule väriviinoja ja Medokkia kaappi täynnänä…
—Puhut vain. Hyvä jos pari ryyppyä annat.
—Lopetahan nyt tuo vänkyröinti. Minä laitan takssin hakemaan. Pistä Turtsi palttoota päälle. Ei pukupakkoa. Pukeutumiskoodi sisällä reiskat, verkkarit ja flanellipaita…
—No onko siellä varmasti sitä Medokkia…
—No on… Ja laatikkotolkulla onkin.
* * *
Mitähän mahtaa sillä saatanan Kilu-Kallella olla mielessä. Aina on haukkunut kaikki tuotokset ja kirjoittanut rikki-riittisiä arvosteluja. Paraskin dekandenssi-professori. No on se sentään hella-huonessaa siinnyt ja työläisidentiteettiä analyseerannut. Viininkin dekantoi ja kävelee oloneuvos-aamutakissaa päivät pitkät. Paraskin ylipappi puhumaan…
* * *
—No kyllä nyt on maailmankirjat sekaisin. Oikein taksilla haetutit. Niin, kyllähän sinä täysin mulkku mies olet. Semmoisia kirjoittelet. Vaan enhän mina tuota ole mikään sanomaan, toisaalta… Kyllähän mina ole tänne aina ollut tunkemassa ja viinakkaapiasikin aina vainonnut. Sitä ei passaa kiittää, toisaalta… Olisit voinut silloin kymmenen vuotta sitten lkauniimmin puhua viimeisimmästäni. Niinkuin et edeltä käsin saanut lukea ja haukkua tarpeeksi. Koko paskan kirjoitin vuoksesi uudelleen. Saatoin vaikka siitä masentua niin paljon, että vastustuskykyni petti ja vastustukykyni petti ja keuhkosyöpä sai voiton. Palle, Palle. Sun vuokses uurastan ja paljon työtä teen. Ja katso; vain paskahaukut palkakseni saan…
—No onhan se niinkin. Olisi muuten perin vaarallista mikäli olisit saanut silloin liikaa kehuja. Ja apinoihan minun lausuntoni taiteilijaeläkkeenkin suhteen. Me alamme Turtsi kumpikin rapistua. Ei tässä tällä iällä auta enää vihoitella. Unnohda sekin, että aukaisin silloin Jussina 1964 sen lahnan väärin. Nyt on aika tehdä tarkasteluja senkin suhteen, mitä pahaa me olemme saaneet aikaan? Onko sitä saatu aikaan riittävästi? Annapas se lasi tännen, niin kaadan lisää. Vai otako portteria?
* * *
En minä sitten oikeastaan muuta. Olen vaan syventynyt koko tuotantoosi aivan uudesta näkökulmasta. Huonohan sinä olet työläisisrunoilijaksi. Loppujen lopuksi tuotannossasi ilmenevä_ metafyysinen johtoaines on ansiokkain...
—Sano se perkele suomeksi, että proletkin ymmärtää!
—Niin, Turtsi hyvä. Eipäs aleta uunoilemaan. On kyse metafyysisestä motiivista. Enemmän kuin teennäisen työläisen sopeutumisen kuvaus nousevassa hyvinvointiyhteiskunnassa on kuitenkin surrealistinen, elikkä lyhyesti sanottuna mutkia suoristava, alitajunnallinen pyrkimyksesi luoda filosofinen atkaisu olemusongelmalliseen tilanteeseesi. Surkea työläisrunoilija sinä olet aina ollut. Totisesti. Sitä paitsi, jos se sinua edes yhtään lohduttaa, niin työläisrunous sotiemme jälkeisessä tilanteessa on ollut vain kaunis, joskin lapsellinen harha. Veli Turtsi, älä sure. Olet ollut tietämättäsi monien auvo, valo. Aioin osoitaa, että kielikuvasi ovat monen ajatuksen ja hengentuotteen takana. Mutta veli hyvä, ota viinaa. Olet profeetta, suuri näkijä…
—Liian myöhään tärpätteäsi jakelet. Olisit perkele tarjonnut kun sitä eneiten tarvitsin. Nyt ei maha enää kestä päivätolkulla. Niin, tarkoitako sitten sitä vuoden 1968 sikermääni. Sitäkin. Prahan kevään aikana kehotin sinua katsomaan sinua uniesi kaivoon kaiken punapaatostelun sijaan.
—Kesä 1968!
—Nythän kaikki puhuvat suuresta tarkastajasta. Helluntailaisetkin paasaavat siitä. Sinä ole käsitteen Vesimies-tarkastaja takana.
—No olisiko se muka noin yksinekertaista?
—No kyllä se on! “Kesä kuuma koivut kuivaa, Kosmoksessa runoratsu apulantaa haukkaa, ei ole suolaa suolattomuudelle, ei suolaisempaa suolaa, ei suolan suolaajaa, ei suoltajaa suolalle, suolasta hän halusi laulaa, ja kaukana katsoi Tarkastaja odotellen vuoroansa…
—Menikö se nyt sitten noin?
—Menihän se, menihän se… Minä kuule osaan tuotantosi ulkoa, jos et vielä sitä tiedä. Annapas kun mina haen tuolta esseen aloituksen, nyt alamme töihin.
—Otetaankos välillä punkkua?
—Otetaan pois.
—Enää en kiellä mitään. Saat röhöttää takan edessä lattialla ja piereskellä vapaasti… Palle hakee nyt karahvillien medokkia...
—Mikä merkki ja vuosikerta?
—Le Forts du Latour ja 68.”
* * *
Käsitteen “Tarkastaja” alkuperästä.
Sen ohella, että paljasjalkainen ja hyvin tuntemamme Turtsi on ansiokkaasti, joskin teennäisesti, kuvannut palkkatyöläisen murtuvaa punaidentiteettiä ilmenee hänen tuotannossaan aika ajoin myös vahva surrealistinen vire. Nyt on ehkä kovin rohkeaa väittää, että aika on nostava sen hänen tuotantonsa kestävimmäksi osaksi. Käsitteen ja hokeman “Tarkastaja” liittyy hänen arvoituksellinen kuva salaperäiselle tarkastuskäynnille tulevasta Vesimiehestä. Teema ilmeni hänen tuotantonsa sivujuonteena neljännensuosisadan ajan. Loppujen lopuksi Turtsi ei tehnyt asiata kovinkaan suurta numeroa itse. Hänen elämänsä viimeisinä kävin keskusteluja hänen kanssaan, ja sain arvokasta tietoa monista yksityiskohdista joita en ollut vielä itse ymmärtänyt huolimatta viidenkymmenen vuoden ystävyyssuhteestamme.
Hän eli omaa elämäänsä. Väkevästi ja rosoisesti...
Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan
www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/
0 kommenttia:
Lähetä kommentti