Eilinen porina ei jää nyt viimeiseksi alallaan. Että kumpi ompi parempi, siitä voimme keskustella vielä senkin jälkeen kun jommankumman kausi, nimittäin toisesta tulee tasavallan presidentti, joskus päättyy. Toisaalta häviäjästäkin voi tulla presidentti vielä joskus, vaikkapa sitten vuonna 2018. Niinistö täyttää tänä vuonna 64 vuotta ja on ensimmäisen ja mahdollisesti viimeisen kauden päättyessä 69 ja puoli vuotta. Mikään ei tietysti estä sitä, etteikö Niinistö voisi hakea vielä presidentiksi vuonna 2018. Juunewönou… Haavisto täyttää tänä vuonna 54 vuotta ja on kuuden vuoden päästä vasta 60-vuotias. Mutta asiaan ja teesejä kehitykseen. Koska teesejä tulee lisää niin numeroimme tänäiset teesikkelit alkaen numerosta XI…XI Sekä Niinistö että Haavisto viittaavat puihin, Niinistö metsälehmukseen ja Haavisto tietenkin haapaan. Haapa on kovempaa, mutta metsälehmus on jalompi puu. Haapa sisältää piitä ja on teräketun tylsyttäjä. Lämpöarvoltaan puut ovat samaa luokkaa.
XII Pekka on kansainvälinen mies ja tämä näkyy jopa puolison valinnassa. Sauli oli mies josta kannatti ottaa vaarin.
XIII Pekka on ulkonaisempi, Sauli on alttiimpi ulkoistamaan.
XIV Sauli on sotilaallisempi perinteisessä mielessä, tekno-myönteinen Pekka ymmärtää nykyaikaisen sodankäynnin päälle.
XV Sauli on upseeri muttei herrasmies, Pekka on herrasmies muttei upseeri.
XVI Kansainvälisempi Pekka on enemmän isänmaallinen kuin Sauli. Kansainvälisempi henkilö ymmärtää enemmän isämaasta koska hän ymmärtää muidenkin isänmaallisuutta.
XVII Kansainvälisyydessään Pekka on tehnyt enemmän konkreettisia ja näkyviä tekoja.
XVIII Sauli on varovainen eikä herätä huomiota, Pekka herättää huomiota eikä ole varovainen. Varovaisuus herättää huomion, huomio ei edellytä varovaisuutta. Pekan ei tarvitse herättää huomiota varovaisuudellaan, Sauli joutuu herättämään huomiota varovaisuudellaan. Varovaisuus ja huomio ovat siis samaa sukua, vaikka niillä ei ole alkua eikä loppua.
XIX Kaiken kehityksen lähtökohta on tosiasioiden tunnustaminen. Kehityksen tunnustaminen on tosiasioiden edellytys. Pekka saa aikaan kehitystä, Sauli on tosiasia. Sauli ei ole Pekan edellytys. Pekka saa Saulin kehittymään koska tosiasiat täytyy tunnustaa.
XX Pekka herättää ennakkoluuloja, Sauli on ennakkoluuloinen. Inhimillinen ihminen herättää ennakkoluuloja ja se on terveellisempi vaihtoehto.
Toinen erä on päättynyt. Sauli horjahti Pekan iskujen vuoksi. Tuomari laski kahdeksaan. Toinen erä Pekalle kaikin tuomariäänin 5-0.
Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan
www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/
0 kommenttia:
Lähetä kommentti