perjantai, 17. helmikuuta 2012

17 feb MMXII//: Konniapuheenjohtaja Väyrysen masterplan. Riemuvuoden porinoita 77/366


Kansallisen Kepuumuksen konniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen joka on vain 19 vuotta nuorempi kuin nykyinen paavi eli Ratzinger ei sitten anna periksi millään. Mies aikoo mitä varmimmin päästä Suomen tasavallan pääministeriksi ja hänellä on tätä varten olemassa valmis masterpalna ja se se vasta pirullinen suunnitelma onkin. Nyt kaatuu aitaa ja tanner tömisee kun Paavo lähtee liikkeelle. Lyhyesti sanottuna on kyse seuraavasta:

I Oppositio voi tällä vaalikaudella nostaa kannatustaan jopa Kokoomuksen kustannuksella.

II Paavo haluaa nostaa itsensä takaisin oikeaksi puheenjohtajaksi.

III Koska Kepuumuksella on mahdollisuus ihan oikeasti haastaa Kokoomus vuoden 2015 vaaleissa niin suurimman puolueen puheenjohtajassta voisi ihan hyvin tulla pääministeri. Paavo halusi pienenä preisentiksi kun tuolla instituutiolla oli vahva asema. nyt tuon toiveen oksalla ylimmällä istuvaisesta toteuttaisi pääministeriksi pääseminen.

IV Paavo on ryhtynyt Perussuomalaiseksi Kepuumuslaiseksi ja se voi purrakin. Tällä konstilla keväällä 2011 Persuja äänestääneet Kepuumuslaiset palaavat takaisin lähtöruutuunsa. Kepuumuksen kannatus nousee ja Persujen laskee.

V Eväät ovat Timon, mutta suu on Paavon. Paavo voitti ensimmäisen erän presidentinvaalissa Soinia vastaan. Toista turpasaunaa ei passaa ottaa.

VI Kepuumuksen puoluekone on vähän ruosteessa, mutta se on edelleenkin masiivinen verrattuna Persuihin. On vähän kyse samasta asiasta jos verrataan toisiinsa lentotukialusta ja pielavetistä paattia.

Siis lyhyesti sanottuna Paavo aikoo Suomen tasavallan päministeriksi ryhtymällä kepuumuslaiseksi populistiksi ja syömällä Soinin eväät.

Mutta onnistuuko Paavo? Paavo menestyy ja ehkä onnistuukin. Miestä on vaikea pysäyttää jos hän pääsee Kepuumuksen johtoon. Paavolle on tilaus ja virtaa vaikka nuoremmille jakaa. Paavo on Kepuumuksen viimeinen toivo.

Tässä jutussa käytetty ilmaus "konniapuheenjohtaja" pitää todellakin lukea ja käsittää juuri näin. Konnahan mies on ja konnamaisuudessaan mitä kunniallisin konna. Kaiken lisäksi mies järjestää kansalle hupia. Se on syvällistä ja pitkän poliittisen kokemuksen värittämää. Tällaista hupia ei näinä aikoina ole liiaksi.

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

0 kommenttia: