perjantai, 24. helmikuuta 2012

24 februarius MMXII//: Anaheimin kiirastuli – neljä pistettä viivalle. Riemuvuoden porinoita 84/366


Viimeisetä kymmenenstä pelistä Sakun, Teemun, Niklaksen ja Tonin Anaheim on saanut 16 pistettä ja viimeistä kahdeksasta pelistä saldo oli 12. Kymmenen ottelun tarkastelu-jaksolla joukkue on pelannut 80-proenttista jääkiekkoa ja kahdeksan viime ottelun suhteen tuo luku on 75. Jos loppuun asti selvitään tällä vauhdilla niin joukkue lähtee pudotuspeleihin mustana hevosena. Sen ei väliä jos pisteet saadaan pienimmällä mahdollisella marginaalilla ja vielä voittomaali-kilpailunkin jälkeen. Kaksi pistettä on aina kaksi pistettä oli ne saatu miten tahansa. Itse asiassa joukkue valmistautuu jo nyt tuleviin tiukkoihin pleijjari-vääntöihin.

Viime yön ottelu oli hyvä osoitus siitä mihin kurinalaisella ja kärsivällisellä työllä voi päästä kun laukauskisa on enemmän kuin vastustajalla ja jäähykuri pitää niin kaikki on kunnossa ja pisteitä tulee varmaan tahtiin. Nyt ollaan neljän pisteen päässä rajasta ja tällä menolla se yli mennään ja ohitsekin. Anaheimissa ei todellakaan olla tekemässä mitään iso blockbuster-siirtoa, vaan nyt edetään maltillisin askelin kohti pitkää kevättä ja alkukesää. Itse Saku Koivu on ottamassa suurta roolia kun hän viime yönä ratkaisi pelin joukkueelleen voittomaalikilpailussa. Kaiken lisäksi joukkueen maalivahti pelaa oikein kuumaa jaksoa. Anaheim on pärjännyt oikein hyvin juuri nyt kun on ollut vuoden kaikista vaikein kuukausi eli helmikuu. Todella hyvin. Ja se kertoo paljon joukkueesta, mutta onhan siellä 4 suomalaista raskaan työn raatajaa. Jokin siirto tässä vielä tulee Anaheiminkin osalle ja jos tässä jotain vielä tavoitellaan niin ennen kaikkea lisää syvyyttä puolustukseen. Eiköhän sitäkin löydy.

Mutta toki muutkin haluavat pleijjareihin ja kovasti haluavatkin. Ammattimiehet eivät halua kesälomalle huhtikuun puolivälissä, vaan kaikilla on mielessä pitkä kevät. Lännessä aika selvillä vesillä ovat nyt Detroit, Vancouver, San Jose ja St. Louis joiden pistemäärät ovat tällä hetkellä 85-84-71-81. San Jose on Tyynenmeren divisioonan ykkönen eli se siitä. Lännen joukkueista vain Columbuksella ja Edmontonilla on tällä hetkellä toivoton tilanne. Edmontonin saldo on nyt kun sillä on 22 peliä jäljellä tyylikäs 54 eli sen tulisi saada käytännössä noin 85% jäljellä’ olevista pinnoista. Columbus pääsisi täydellisellä suorituksella vasta 87 pinnan saldoon ja se ei todellakaan riitä.

Käytännössä neljän kärkijoukkueen ja 77 pinnan Nashvillen lisäksi jatkopaikasta taistelee vielä 8 joukkuetta joiden pistesaldot ovat välillä 73-62. Joukkueiden ohjelmat muuttuvat nyt siten, että matkustelu vähenee ja pelejä pelataan oman Konferenssin sisällä. Anaheim pelaa siis vielä 21 peliä joista 19 on oman konferenssin joukkueita vastaan. Jos se edelleen jatkaa 80 prosentin jääkiekkoa niin silloin se nousee taistelemaan oman divisioonansa ykköspaikasta ja jos se sen saavuttaa niin kyseessä on sitten temppujen temppu. Silloin ollaan tilanteessa jossa pudotuspeleihin saadaan kotikenttäetu!

Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan

www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/

0 kommenttia: