Jossain jäämerensuomalaisten rannoilla, tai vähän enemmän sisämaassa, on eräs kylä. Ei mitenkään iso ja merkittävä paikka mutta jollakin tavalla elävä kylä kuitenkin. Tietyllä tavalla kylä on erikoinen paikka. Kun siellä käy tuntuu matkustavan jonnekin kauas menneeseen aikaan, vaikka en ihmiset nauttivatkin öljyvaranojta omistavan hyvinvointivaltion eduista ja nykyaikaiset vipstaakkelit ja urruuttimet ovat tulleet kylään jo vuosikymmeniä sitten. Kylän autokantakin on hienompi ja uudenaikaisempi kuin missään päin Suomea keskimäärin. Kylässä on noin 700 asukasta, pieni kauppa, kirkko ja kyläkapakka, joka on monella tavalla kylän henkinen keskus. Tietyllä tavalla se on nähtävyyskin ja joka tietää mitä erikoista tuossa paikassa on voi käydä siellä piipahtamassakin.Kyläkapakka on henkisen elämän keskus. Siellä on myös Norjan veikkaustyhtiön Norsk Tippningin asiamiespiste ja yksi kaikkien aikojen suurmmista Viking Lotto-päävoitoista on pelattu tuossa paikassa ja itse asiassa tuo voittaja asuu siellä vielä tänäkin päivänä. Kukaan vain ei tiedä kuka se oikein on. Niinpä kaikkea mitä tuossa kylässä tapahtuu tarkkaillaan mitä suurimmalla mielenkiinnolla. Kenen luonna käyt kylässä, mitä osta, missä käyt kauempana. Voi olla varma siitä jos lähdet käymään naapurikylässä tai jopa kaupungissa niin joku vasittu mies tai nainen lähtee oitis autolla perään ja varjostaa sinua siellä. Ja illalla tiedetään koko kylässä mitä ostit sieltä isommasta taajamasta, kävitkö pankissa tai mitä muuta teit. Salaisuus on kuitenkin pitänyt tähän päivään saakka.
Olisiko tuo kylän suurin erikoisuus ja ihmettelyn aihe. Ei se ole. Kylässä on vielä ihmeellisempi asia? Sekin liittyy tuohon kylän henkiseen keskukseen, kyläkapakkaan. Nimittäin on tuosa paikassa ollut aina televisio, suorastaan hamasta luomisesta saakka. Ja se televisio on ripustettu kattoon ja se on aina ollut ylösalaisin. Niin oli jo silloin kun elettiin mustavalkoisen television aikakautta, samoin oli asian laita kun saavuttiin väriaikaan ja nyt kun kapakassa on iso 72 tuuman taulutelevisio niin on sekin ylösalaisin. Tuosta ylösalaisin olevasta televisiosta on katseltu kaikki mahdollinen, saippuaoopperoista seutukunnan suuren pojan Vegard Ulvangin hiihtovoittoihin saakka. Vaikka käytännössä jokaisen kotona on televiso ainakin perinteisistä antenneista ja lautasantenneista päätellen, niin paikka on aina iltaisin täynnä, suorastaan kuin pistetty.
Sitä ei tiedetä varmasti , onko kenenkään kotona televisio ylösalaisin, kyläsillä kun ei oikein käydä koska kukaan ei ole varsikaan nykyään tervetullut toisen kotiin koska kaikkea tekemistä ja kaikkea kyylätään rankimman päälle veikkausvoittoepäilyjen takia. Jos joku paikkakunnalle muuttanut on vuosikymmenten saatossa erehtynyt ehdottamaan että eikö televisiota voisi kääntää oikein päin, niin vastaanotto on ollut hyvin ylimielinen ja tuollaiselle on vain tuhahdettu ”niin se on ollut aina ennenkin.” Tuossa kylässä ihmisten kodeissa on viimeisen kymmenen vuoden aikana päässyt oikeastaan vierailemaan vain eräs pappi. Hän on antanut ymmärtää, kun asiaa on häneltä tiedusteltu, että ”aika monessa paikassa, aika monessa paikassa.” Nimittäin on tietenkin kysytty häneltä, että onko siellä ihmistenkin kodeissa se televisio nurinpäin.
Kaikkihan sai alkunsa, näin kerrotaan, joskus 1960-luvun lopussa kun eräs asentaja tahallaan asensi television väärin päin. Ja tuo televisiohan oli tietenkin silloin kylän ensimmäinen. Mitkä olivat hänen motiivinsa, sitä on vaikea sanoa. Ehkä hän tiesi kyläläisten yksioikoiset luonteenpiirteet ja piti itsellään ja kavereillaan hyvät naurut. Että menee arvostelemaan kylän pyhimmän paikan järjestystä on mitä suurin pyhäinhäväistys ja se muistetaan hyvin pitkään. Moni kylään muuttanut sieltä pois paikkakunnan ahtaan henkisen ilmapiirin takia. Kerrotaan myös että paikkakunnan ikimuistoinen huvi muutaman sadan vuoden ajan on aina ollut paikkakunnan opettajan vainoaminen ja kiusaaminen.
Tämä tarina on aivan totta! Menkää itse katsomaan. Mutta tuon ylösalaisin olevan television koordinaatit saatte etsiä aivan itse. Siinä on rojektia ja hanketta yhdeksi kesälomaviikoksi, tai voi siellä kyllä käydä talvellakin...
Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaan
www.torstiaarela.fi indy usarissa: http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/
0 kommenttia:
Lähetä kommentti