Nyt on aika tehdä Kalifornialais-asetuksilla tämän blogin sydämentahdistus. On helmikuun neljäskolmatta päivä ja julkaisen nyt varastoistani kappaleen joka kuuluu ns. Arjen hautaamaa-käsikirjoitukseen. Julkaisin sitä täällä taannoin kappaleissa, mutta sitten itse-kritiikki iski ja homma jäii kesken pariinkin otteeseen. Että jos joku luulee, että en uskaltaisi julkaista tuota käsikirjoitusta sen sisältämän naturalistisen kielen takia erehtyy. Nyt julkakisen ns. sinipuna-kynä ylistyksen joka kuuluu käsikirjoitusken toiseen osaan ja ns. pitklään "Tyrre-keskusteluun." Otgsikkokuva päivän mittaan ja tahdistetulla sydämellä puhumme sitten Anaheimin kiirastulesta tänäisessä bloggauksessa. Mutta nyt sinipuna-kynään. Nythän on uusikuu ja kunnon kirjuri ottaa käyttöön uuden sinipuna-kynän jos tarvetta on. Puheenvuoron saa muuan Tyrre Rangström-niminen miesi, professori ja onnelinen Shäeffer-koiran omistaja.Elämme Kiirastorstain iltaa vuonna 1988:
----------------------------------------
—Sinipunakynä on parasta sitten Thotin välineiden; se on varsinainen kuivamustekynä. Se on jumalten lahja puhdassydämisille kirjureille. Teetätin kerran kaksin kappalein aitoja egyptiläisiä kirjurinvälineitä, ja hankin aitoa papyrus-rullaakin. En vain oikein saanut otetta niihin, mutta kirjurinasennosta olen oppia ottanut ja matalan apupöydän edut ymmärtänyt. Ranskakalaisen puisen viinilaatikon kansi on käytännöllisesti paras kirjurinalusta nykyään. Se puuseppä ei oikein tajunnut alustan keveyden ja jämeryyden suhteen; teki minulle lähinnä massiivisen leipälaudan...
Sinipunakynä-merkkien joukossa on vain yksi, paras ja paras. Saksalainen Faber-Castellin valmistama Janus, eli numero 2160. On monta muutakin onnetonta yritelmää, mutta niiden nimiä ei ole tarpeen sanoa. Janus on voittamaton kestävyyden, teroitettavuuden ja pintamateriaalinsa vuoksi. Sen emalimaiseen pintaan ei tartu lika sormenpäistä, ja muutenkin se on värinvaihton kannalta paras... Tosin on senkin suhteen sanottava, että puuaines on huonontunut. Älä silti luule, että saaristolaismänty olisi parasta materiaalia kynään... Ikkunanpokat ovat eri asia kuin sinipunakynät. Niin... Olen tuota paljon miettinyt! Kauanhan on tiedetty lyijykynäkatajan puuaineksen olevan lyijykynän valmistukseen parhaiten sopivana. Mutta se ei ole parasta materiaalia sinipunakynän puuainekseksi. Sitäpaitsi lyijykynäkatajan kasvattaminen on paljolti ekologisesti kestämättömällä pohjalla. Setrin sukuun kun kuuluu niin se on hidaskasvuinen. Sen punertava, tuoksuva ja ominaispainoltaan keskiraskas sydänpuu on tasarakenteisinta mitä puumaailma tuntee. Kovaa se on, mutta kaikkiin suuntiin helppoa vuolla ja todella kestävää lahoamista vastaan... Hyvää mastopuuta se on... Saksalaisilla on isot viljelmät sitä lyijykynäteollisuutta varten. Yhdestä noin kolmetoistametrisestä hyötyrungosta saa laskelmieni mukaan puumateriaalin noin sataanneljäänkymmeneentuhanteen standardilyijykynään. Runko on nimittäin tyvekäs ja voimakkaasti kapeneva. Juniperus virginiana ei Suomessa kitupensasta suuremmaksi kasva, vaikka kuinka järjestäisit sille kalkkipitoista ja kuohkeaa maata. Sinipunan puumateriaalina lyijykynäkataja on kuitenkin aavistuksen liian kova. Lisäksi niin jaloa puuta ei saa pintamaalata tai muutenkaan käsitellä. Paljon on väännetty kättä siitä, mikä olisi soveliain puu puuainekseksi sinipunakynään. Kenties ampiaispesän muotoisia ja erehdyttävästi niiden näköisiä, vaan ei kokoisia käpyjä tuottava himalajansetrikö? Se on pehmeämpää kuin lyijykynäkataja mutta ekologisesti olisi vieläkin arveluttavampaa käyttää sitä. Chilen suomuaraukaariaakaan ei pitäisi laskea pois mahdollisuuksien joukosta, korkkitammi olisi myös hyvä työstettävyydeltään, mutta aivan liian kevyttä. Aitopihtaa voisi testata! Teollisesti euroopanjalokuusi olisi hyvä, mutta se on liian pihkainen. Salavan ominaispaino olisi kohdallaan, mutta se on aavistuksen liian kovaa. Koripajuun ei saa kunnon otetta, se on jotenkin liian velmu... Tosituohen tuottaja, paperikoivu, on liian huokoista vaikka ominaispaino onkin lähes ihanteellinen. Haapa on epävakaa; pitkässä varastoinnissa sen ominaisuudet muuttuvat liikaa. Kynäkatajalle vertoja vetävää saksanpähkinäpuuta ei materiaalin kalleuden vuoksi ole taloudellista käyttää, ehkä rajoitettuun luksuserään... Jalokastanja olisi tiheydeltään hyvä mutta se on liian lohkeilevaa. Nuori päärynäpuu ajaisi asian mutta parempi runko puussa hedelmäisessä kuin kynän varressa siivuina. Teroittimessa surisisi parhaiten euroopanvalkopyökki, vaan se on liian kierteinen. Suoria yksilöitä on liian harvassa. Tynnyrimateriaaliksi sopiva raulipuukin voisi olla käypää, samoin pehmeimmät hikkorit. Eukalyptyspuista tiedän kynämateriaaleina käytetyn mahonkieukalyptysta. Se on hyvää mutta liian isosoluista. Ruoko taas ei köykäisyyden vuoksi käy, vaikka se tulisikin kaikista lähimmäksi alkuperäisiä Thotin välineitä. Puita ja muita on siis paljon mutta kuitenkin harvasta on sinipunan puuaineeksi. Sillä nimenomaan puuaines, ei väriaineet, ovat tässä ratkaisevia... En ole sen sortin makrobiootikko että vaatisin meidän sinipunakyniä tuotettaviksi Suomessa, olisin itse ensimmäisenä vastustamassa hanketta. Kaupankäynnin kohteista ovat nimenomaan kirjurinvälineet jaloimpia ja niitä valmistakoon harvat ja valitut, luotettavat ja tasalaatuisuudestaan kuuluisat tehtaat... Mutta jos paras materiaali sinipunakynän puuaineeksi valitaan, niin lyijykynäkatajan ohittaa monikäyttöinen nuori saarni, kaikessa koruttomuudessaan se on työstettävyydessään parasta. Sinipunaväriaines ja nuori saarni ovat harmonisin pari, ja saarnikynä voi ihan hyvin maalipinnoittaa...
Sanopas minulle poika joku toinen yhtä ilmeikäs kirjurinväline niin viisas olet. Vaan etpäs pysty... Sinipuna on itseasiassa tiivistettyä ja jäykistettyä sinipuna-mustetta. Lihanvoinnin saat tekstissä aikaan kun viet kynänpään hetkeksi kielen alle, niin oitis saat mönjäisempää jälkeä aikaan. Teepäs tuo temppu arvokkassa seurassa ylevän ilmeen kera niin saat täydellisen henkisen yliotteen porukan keskuudessa...
—Silläkös Gorba on saanut keskuskomitean lumoihinsa...
—Älähän rienaa poikani! Asulinsinen ja puna lumo loihtii vanhojen kulttuurien loiston eteemme. Voit kuulla Niilin majesteettisen ja kahlehtimattoman lipleen taustalla ja tuntea nenässäsi lootuksen tuoksun illan laskeudutua Niiilinmaan ylle.. Olet ensimmäisten joukossa, sillä ilman sinua ei valtiota ole. Hallitseva kunigas, kuninkaan puoliso, kuninkaan jumalallinen äiti ja kuninkaan lapset, visiiri ja muut auringon lähellä elää saavat: kuninkaan pojat, joukkojen ylipäälliköt, hovi- ja huvimestarit, airuet, päivänvarjon- ja viuhkankantajat ja muut tärkeilijät. Kaikki he ovat sinipunakynän käyttäjien esi-isien palveluksia vailla. Hui hierarkiaa... Ja hän on aina valmis. Hänellä on aina valmiina kotelossaan punaista ja mustaa mustetta, ja valittuuaan sopivat ruokokynät ryhtyy hän kronikoitsemaan, kirjaamaan ylös runoa- tai moraalikokoelmaa tai mitä tahansa. Otsikot ja kappaleiden alut hän kirjoittaa punaisella musteella, itse tekstin mustalla. Ja jokainen kirjuri, kuten mekin, oli myös piirtäjä ja maalari, väritykseen hän käytti vihreää, sinistä, keltaista tai valkoista mustetta. Häntä palvellaan, ja vain ele, niin juomanlaskija tuo hänelle raikasta olutta...
Päästä hetkeksi jumaloidun kirjurin kastiin; siinä on sellaista mitä vain sinipunan käyttäjälle suodaan... Olet myös mukana tärkeissä sumerien toimituksissa, oikeuden tuomion sinä kirjaat ylös ja teet kauppakirjan... Kuten muinainen esihahmokin, niin nykyajan sinipunamies, miksei nainenkin, voi hoitaa mitä erilaisimpia toimia ja siirtyä hämmästyttävän helposti tehtävästä toiseen.
Otetaanpa vain oppia muinaisesta Ueni-kirjurista. Toimipa aluksi poliisina ja tuomarina, lähti siten kaukomaille hankkimaan hienoja rakennuskiviä, hän rakennutti laivoja ja vastasi kanavien kunnosta, ja sodan puhjettua hän toimi esikunnan päällikkönä. Sinipuna on siis aateluus joka velvoittaa... Vai mitä Baldur!... Yleensä sinipunan käyttäjä on melkoinen monitoimimies. Väitänpä, että se voi hyvien olosuhteiden vallitessa inspiroida miehestä kuin miehestä pienen renesanssineron, ja vielä helpommallamonitoiminasen. Meissä jokaisessa tuollainen renesanssinero ei välttämättä asu, mutta iloinen ja avulias puuhainehmo kuitenkin. Jokainen voi perehtyä lakeihin ja säännöskokoelmiin, historiaan, maantieteeseen ja tekniikan, tai edes puutyön perusteisiin.
Kukapa koskaan tarpeeksi ylistäisi sinipunan mahdollisuuksia. Se tartuu pinnalle kuin pinnalle, kostutettuna useimmille muoveille ja lakkapinnoille. Sillä tekee nopeasti ornamentin muistivihkoon, myös ylä ja alatunnisteen A-neloseen, ruudulliseen ja ruuduttomaan. Luonnontieteilijän apuvälineenä se on korvaamaton. Asulinsinellä ja punalla saat nopeasti aikaan ilmeikkään luonnoksen vihkoosi, ja sävyissä löytyy. Värin vaihto ei tarvitse ylivoimaista sorminäppäryyttä, mutta siihenkin tulee kiinnittää huomio.. Paljon on nykyään kaikenlaisia manuaaleja, mutta ei edes Faber - Castell ole laatinut sinipunan käyttöohjeistusta. Kynällä tulisi olla ihannepituus. Ensimmäinen tuuma, siis puoli tuumaa molemmissa päissä on auttamattomasti liikaa, sen voi poistaa isossa kammellisessa teroittimessa. Teroitusjäte on käsiteltävä huolella, sen voi ripotella vaikka pihan ruohikolle tai puiden ja pensaiden juurille. Vasta kun kynän pituudesta on poistettu yksi tuuma on se käyttövalmis. Vaan kun se kuluu kuuteen kuudenteentoistaosaan siitä, mikä on sen aloituspituus, siis ensimmäisen tuuman poistamisen jälkeen, on aika antaa sille lepo. Voisihan sitä kyllä käyttää hamaan tuumaan jämäänkin asti, mutta ei onnen ja rauhan aikana. En tuomitse entisiä sinipunan käyttäjiä, enkä niitä nykyisiäkään jotka olivat tai ovat säästäväisiä tai köyhiä... Ihanneterävyys on sitten toinen vaikea asia. Tosin kuin lyijykynään muodostuu sinipunan terään sen sisuksen suhteellisen pehmeyden vuoksi harjanteita ja kulmia jo muutaman rivin kirjoittamisen, muutaman minuutin käytön jälkeen. Jos siis tarvitset hiusviivan kaltaista jälkeä ei sinun heti pidä teroittimeen tarttuman. Käytä silloin harjannetta. Se on parempi kuin murtuma-altis uusterä. Ja sinipunan teroitushan on konsanaan omenankuorimiseen ja piipunpolttoon verrattava harras toimitus. Sitä on sinipunan teroitus, varsinkin ensimmäinen... Hyvällä Thotin pojalla on 6-7 sisäänajettua sinipunakynää, kuusinkertainen määrä varastossa pistämättömiä. Ja jossain arvokkaassa ja kuivassa paikassa satoja kuusi kuudenteentoistaosaan kulutettuja sinipunia. Ja kyniä ostetaan aina laatikko kerallaan, aivan kuten jääkiekkokorttejakin. Minulla itselläni on tällä hetkellä pistämättömiä sinipunakyniä reilun 200 laatikollista. Ostin tosi ison satsin vuonna 1973 kun puuaines oli todella hyvää. Sanonpa, että oikein varastoituna ne ovat ehtaa tavaraa vielä vuonna 2088. Usko pois poikani...
Monelle varmaankin on tuttu turmeltu kirjaston kirja ja vielä suuremmassa määrin arvokas ja heikosti saatavilla oleva kurssikirja. Tökerösti tuherrettuja muistiinpanoja lyjijykynällä ja alleviivauksia täynnänsä. Ja korostuskynät, niiden tielle ei pidä ollenkaan ryhtyä. Sinipuna ajaa senkin asian. Terää kun lappeellaan kuljettaa tekstin päällä sopivasti painaen, niin siinä on korostusta, ja sävyissä löytyy. Ja sen voi myöhemmin poistaa pyyhekumilla. Tenttuliukoiset kynät ovat kauhistus. Hyvä ja harkitsevainen alleviivaaja ja korostoja käyttäessään sinipunaa tekee tuleville lukijoille palveluksen, siisti ja valmiiksi alleviivattu kirja kohtuullisin korostuksin voi pelastaa kiireisen tenttiinlukijan. Jos tämän tietäisi sinipunan käyttäjä voisi hän lukea itselleen hieman ihmikunnan ystävän gloriaa...
Sinipunakynä on varsin yksinkertainen teollinen tuote. Se ei ole luovan industrialismin monimutkainen tuote, mutta yksi sen nerokkaimista ja tarpeellisimmista oheistuotteista. Aika näyttää poikani, kulminoituuko juuri sinipunakynään jotain mikä on yhteismitallista ihmiskunnan yksinkertaisemman elämäntavan välttämättömyyteen. Tulevaisuudessa meillä on käytössä monimutkaisia ja suuren kapasiteetin omaavia tietämyskoneita. Koneet palvelevat meitä ja poistavat osittain ikävän ja raskaan puurtamisen ikeen inehmoiskuntamme yltä. Mutta edelleen yksinkertaiset Thotin välineet täydentävät hienoimpiakin laitteita, ja jos ei muuta, ja tämä on sitten kauhu-skenaario, niin voivatpa Thotin veljeskunnan jäsenet käyttää ja ylläpitää sinipunataitojaan vaikka sitten retriitti-tyyppisissä tilaisuuksissa aivan pelkästään kunnianosoituksen tekemisen riemusta suurille esihahmoilleen Egyptin ja Kaksoivirranmaan kirjureille.
Vielä on sanottava jotain sinipunakynälle arvokkaasta lopusta... Kuusi kuudenteentoistasosaan kulutettuja kyniä ei pidä kohdella huonosti, ei ainakaan lähettää kehitysmaihin kuten vanhoja traktoreja. Esimerkiksi voi huvila-asunnolle rakentaa mielenkiintoisia yksityiskohtia vanhoista sinipunakynistä tai vain haudata ne puutarhan perälle tai muurin juurelle sadan nipuissa, tai jos muuria ei ole, niin jämerä puukin ajaa asian. Puusta se on tullut ja puuksi pitää tuleman...
Kukapa meistä haluasi riistää ja väärinkäyttää parasta ystäväänsä, sinipunakynää kaikesta vähiten. Joka on pienessä pihi ja säästäväinen saa yhä enemmän hoidettavakseen. Sinipunan käyttäjän on enimmäistettävä jokaisen yksilön käyttöikä aivan kuten Thotin pojatkaan eivät mustetta turhaan käyttäneet tai ruokoa turhaan rusentaneet... Paljon on otteen painosta kiinni; kevyt mutta pyörittävä ja oikeaa teräharjannetta etsivä kirjoitustapa on paras. Tuota tekniikka ei paatunut lyijytäytekynämies ensimmäisenä hoksaa tai ajattelemalla keksi. Paljon voisimme sinipunakynästä porista, mutta lyhyestä virsi kaunis. Lopuksi voi vielä todeta, että sinipuna on niin aitointellektuellin fundeeraajan väline kuin pienemmänkin ajattelijan ja tuumailijan apuväline. Sen käyttäjäksi voi kuvitella kaikki Gorban ja Manun välillä. Nykyajan mahtimiehistä Gorbatsov on ehkä meritoitunein sinipunan suuri ystävä. Sinpunasta tunnistat nykypäivän aatelismiehen, ja niitä ei montaa ole.
—Etkö itse ole mahtimies?
—Älähän taas rienaa poikani! Minä olen vain uteliaisuuteen asti nöyrä ja vaatimaton inehmoiskunnan palvelija...
—Niin ja kaiketi mukava mies...
—Se jääköön enemmän sisäpiiritiedoksi!
-------------------------------
Huomiseen rakkaat lukijani! t. torsti äärelä eli indy vaanwww.torstiaarela.fi indy usarissa:
http://indy.vapaavuoro.uusisuomi.fi/
On vähän epämääräinen päivä. Pitäisi olla jo maaliskuu, mutta onkin vielä helmikuu. Yhtä kaikki illalla voi katsoa taivaalle kohti Leijonan tähtikuviota jossa Mars-planeetta on ja huudahtaa kuten kunnon roomalainen tekee: "Salvete Mars, bellum habemus." On siis aika maaliskuun ja ryhtyminen ponnekkaasti kauden töihin. Toskanassa ja Campaniassa maata muokataan jo kylvöille ja täällä Pohjolassa on edessä kaikkien aikojen lämpimin maaliskuu. Päivällä n jo melekin polttavan aurinkoista ja yöllä pakkasta. Vuorokauden lämpötila voi vaihdella välillä +8 -- -10. Meillä mennee vielä parisen viikkoa ennen kuin pälviä näkyy ja pohjoisempana vasta hiljaisella viikolla. NHL-liigassa alkaa totinen taistelu viimeisistä pudotuspelipaikoista ja länessä nähdään kaikkien aikojen taistelu. On aika tehdä laskelmia.
